Olisi aikamoista vähättelyä sanoa ensimmäistä ultraa tuplayllätykseksi, oli sen verran sanoinkuvaamaton reissu.
Ensinnäkin ensimmäinen uuden elämän näkeminen oli aivan upea kokemus ja että kaksoset! Olin aivan huuli pyöreänä ja silmät kosteina. Ehdottomasti tähän mennessä elämäni onnellisin hetki. Tosin välillä kävi mielessä että mihin piilokameraan tässä on joutunut, koska eihän tällaista voi meille tapahtua.
Pienokaiset olivat hyvin liikunnallista sorttia ja tällä ultrahoitajalla meni aikataulut kokonaan sekaisin mittaustensa kanssa. Kaikki näyttää kuitenkin onneksi olevan hyvin näin ensisilmäyksellä.
Oli mahtava hetki kun hoitaja tuskaili kun ylempi ei halunnut poseerata ultralaitteelle, mutta kun silitin hieman Heidin vatsaa niin pikkuinen kääntyi kiltisti sopivaan asentoon.
Noh, tulevaisuus pelottaa tietenkin. Uskon kyllä että selviämme arjesta jotenkin, vaikka todella vaikeaa se varmasti tulee olemaan. Eniten tällä hetkellä pelottaa että meneekö raskausaika ja erityisesti synnytys hyvin.
En kyllä valita!
Ei ole tosiaan blogia tullut kirjoiteltua liikaa saatikka kotitöitä tehtyä, tämä perhanan helle taitaa viedä ylimääräisen aktiivisuuden. Tälläkin hetkellä hikoilen kolmelta aamuyöllä yli 20 asteen helteessä... Suomen kesät vähälumisia todella. Valmistaudun 12h yövuoroon ja käännän unirytmiä siis. Silmät ristissä onkin paras luoda sujuvaa teksitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti