Vauvaelämää

Synnytys meni saamiemme papereiden mukaan normaalisti. Molemmat syntyivät pienikokoisina, b-tyttö vielä pienempänä. Lasten teho oli varannut molemmille keskoskaapit valmiiksi juuri pienikokoisuuden takia. ...ja b-tyttöhän sinne joutuikin, mutta vasta myöhään illalla, verensokerit ei pysyneet noin pienellä sopivina ja sokeritippa + nenämahaletku kutsui.

Aikamoista showta oli elämä synnytyksestä eteenpäin. Kova huoli pikkuisesta, Heidi varmasti omassa päivityksessään kertoo tarkemmin.

Kertoilenpa tässä nyt elämästä kotiuduttuamme. Hankimme rintapumpun, itkuhälyttimet sun muut puuttuvat tarpeet. Alussa tuntui että pärjäämme hyvin, kunnes tuli selväksi ettei b-tytsy jaksa syödä tuttipullosta kunnolla. Syöttäminen oli tuputtamista, herättelemistä, levon antamista ja taas syöttämistä. Heidi soitti heti maanantaina sinne teholle että pitäisi punnita vauvat ja jutustella syömisistä.

Molemmat olivat kasvaneet normaaliin tahtiin ja ruokahaluttomuudellekin löytyi selitys. Väärä tutti! Pienestä se on kiinni nämä pikkuisen asiat. Nyt ruoka maistuu ja ...hmm... no kakka lentää. Laskeskelin tuossa että jos minunpainoiseni joisi maitoa samassa suhteessa vauvan painoon nähden, maitoa kuluisi vuorokaudessa vaatimattomat 20,06 litraa, ja olenkin miettinyt miten noita vaippoja menee noin paljon.

Isäksi tuleminen on ollut outo kokemus. Pelkäsin raskauden aikana etten uskalla hoivata pikkuisia tai ottaa vastuuta heidän hoidostaan, kirjoitinkin siitä jotain blogiin. Pelkäsin myös sitä että miten minusta voisi tulla "vanhempi" noin niinkuin yhtäkkiä, koska en sellaiseksi itseäni tuntenut.

Jotenkin se vain sujuu, elämä pyörii kahden pikkuisen ympärillä, yhtään ei tympäise, ei hermostuta lyhyet yöunet ja pienikin uusi asia pikkuisten elämässä tuntuu heilauttavan elämän taas ylösalaisin.

Aikamoista tunteiden vuoristorataa siis, kaiken alleen jättävästä huolesta pakahduttaviin onnentunteisiin ja helpotukseen. Huh huh! Aika diippii eikö? :D