Paljon on taas tapahtunut edellisestä blogikirjoituksestani, onhan tosin aikaakin vierähtänyt.
Hääpäivä, kolmekymppiset, ultria, uusi työsopimus, vauvahankintoja...
Tänään vierailimme äitini ja isäni luona Polvijärvellä. Äippä olikin innostunut haalimaan vauvanvaatteita ja tuttipulloja reilumman satsin. Hyvä juttu että siskoni omistaa kirpparin. Illalla sitten lajiteltiin vaatteita koon mukaan pinoihin ja pussitettiin niitä pesua varten.
Samalla mukaan tarttui jo aiemmin varatut vaunut/rattaat jotka saimmekin lähes ilmaiseksi. Brion rattaat, hyväkuntoiset ja jämäkät... painavat kylläkin olivat, ja muutama kirosana raikui rappukäytävässä kun kannoin ne kolmanteen kerrokseen. Paino ei kyllä niin haittaa, mutta noista joka suuntaan taipuvista vaunuista on vaikea saada otetta.
Asuntoyhtiöömme olemme kyllä laittaneet hakemuksen että pääsisimme hissitaloon tai ensimmäiseen kerrokseen.
Olen kuunnellut melkein joka ilta maha-asukeiden liikkeitä ja ääniä ihan paljaalla korvalla. Toiset sydänäänet löydän helposti ja toisetkin ainakin luulen välillä kuulevani. Vaikeapa niitä toisia on kuullakaan, kun viimeksi ei doppler-laite niitä kuullut ja minulla on toisessakin korvassa normaalia kehnompi kuulo.
Ajattelin kylläkin rakennella kuuntelulaitteen, että Heidikin saisi kuunnella. Voi tulla melko erikoinen laite, mutta minkäs sille mahtaa että olen joskus kouluttautunut inssiksi... voi voi...
Sitten hieman omista tuntemuksistani.
Jotenkin tuo ensimmäisen ultran jälkeinen hullunmylly on laantunut ja olen ainakin itse päässyt keskittymään pikkuisen normaaliinkin elämään. ...siis pikkuisen, ihan pikkiriikkisen pikkuisen.
Huolestuttaa että miten pärjään pienokaisten kanssa, en ymmärrä vauvoista oikeastaan muuta kuin että ne syö ja kakkii. Vanhemmat joita olen nähnyt ovat niin sinut lastenhoidon kanssa, ovatkohan he olleet joskus tunareita? Eivät kai, kaikki ovat varmasti olleet luontaisia vanhempia, minä en. Miten opin huolehtimaan, miten kukaan jaksaa kädestä pitäen opettaa kun työtä muutenkin riittää. Onneksi on sentään isyysloma ja luultavasti käsipari apuna (anoppi), nyt olen (yllättäen) :p anopin vierailusta ihan tyytyväinen.
Tulevia juttuja, 15.9 on rakenneultra, jossa mahdollisesti selviää sukupuolet... tosin saimmehan sen jo "selville" jonkinlaisella vanhankansan neula ja lanka testillä. Tyttö ja poika on siis tämän testin mukaan tulossa, katsotaan pitääkö paikkaansa.
Ajattelin aloittaa harrastuksen, tosin tulin järkiini ja totesin ettei nytkään ole oikein aikaa harrastaa mitään, niin miten sitten myöhemmin. Noh, huomenna uimaan ja salille, selkä alkaakin olla jo yhtä puuta... odotan innolla, mahtaa paikat kipeytyä.
Tulevia juttuja on myös seuraava blogikirjoitus, edellisestäkin ehti aikaa kulua.
Rakkaalleni haluan vielä sanoa että vaikka se mahan kasvu ihmetyttää, niin olet oikeasti päivä päivältä kauniimpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti