Rv 32, tukalaa oloa

Uaaaah. Alkaa olla sellainen olotila, että kohta minä taidan poksahtaa. Pelottaa ajatuskin synnytyksestä ja toisaalta pelottaa ajatus siitä, että tätä tukalaa olotilaa jatkuisi vielä kuukauden. Vissiinkin menee niin, että jos eivät pimut spontaanisti halua syntyä niin sitten rv 37-38 käynnistetään synnytys. Tämä tarkoittaa sitä, että tammikuun puolivälissä viimeistään vauvaannutaan. Kuukausi tämän mahan kanssa tuntuu ikuisuudelta, mutta en kyllä koe olevani valmis synnyttämään taikka vauva-arkeen. Tosin lieneekö sitä koskaan valmis?? 

Rv 31+1

Tiivistetysti vaivoista: liikkuminen on hankalaa, supistelee, ruoka ei maistu, ei saa nukuttua kunnolla, hengästyy helposti, pissattaa koko ajan, alapäässä tuntuu painetta, alaselkää särkee ja hormoonien ansiosta itkettää koko ajan. Kaikesta kolotuksesta ja volisemisesta huolimatta olen kyllä erittäin onnellinen. Ollaan päästy näin pitkälle tässä raskaudessa ja vauvoilla on kaikki ollut hyvin. Se, että jos itse joutuu kärsimään kolotuksista ei haittaa niin kauan kun vaan pikkuisilla on kaikki hyvin. 

Jotenkin minusta tuntuu, että tämä raskausaika on entisestään lähentänyt minua ja Jannea. Olemme joutuneet pohtimaan tulevaisuutta ja omaa jaksamista ihan eri tavalla kuin aiemmin. Täytyy myöntää, että olen hyvin onnekas, kun olen löytänyt sellaisen kumppanin, joka on tukena tilanteessa kuin tilanteessa, eikä minun tarvitse pelätä luottaa toiseen. Edelleen toinen jaksaa yllättää ja viehättää. Ja kyllähän tuota mielellään katteleekin, varsinainen silmänilo ;) Ongelmia tuottaa se, että olen koko ajan niin herkillä, että itkeä tihrustan joka asiasta. Jannen töihinlähtö tahtoo olla aika vaikeaa mulle joka kerta. Jään perään itkemään. Tämä on niin outoa käytöstä minulle, joka en yleensä pahemmin volise tai tunteile. Nyt on sitten tunteet pinnassa jatkuvasti. 

Gradun arvosanaa odotellaan edelleen. Tarkastajilla on siis kuukausi aika antaa tarkastuslausuntonsa ja ehdotus arvosanaksi. Gradun on ollut tarkastuksessa nyt pari viikkoa ja alan olla aika malttamaton. Onpahan jotakin muutakin odotettavaa kuin synnytys ;)

Myllerrystä

Anneli ja Birgitta ovat kasvaneet kovasti ja aika hurjilta tuntuu näiden liikkeet tuolla Heidin masussa. Isot päät niillä kuulemma on, mutta se nyt on sukuvika : )

Isyyslomahakemus on tehty ja on nyt käsittelyssä tuolla työpaikalla, lomat ajattelin pääosin pitää tässä lapsosten syntymän aikoihin ja sittenhän se on vielä se vanhempainraha ja kuntalisä. Ehkä en ole lukenut vielä riittävän monesti (alle 20-kertaa) näistä tuki- ja loma-asioista, kun vieläkin hieman sekavalta tuntuu.

Kävimme synnytysvalmennuksessa ja pidimme kovasti tästä oppitunnista. Selventi joitain asioita ja paikat ovat nyt hieman tutummat. Kätilö selitti myös joitain asioita hieman selkeämmin ja oli mukava kuulla synnytyssalissa työskentelevältä synnytyksen kulusta. Onkin tullut sellainen tuntuma että neuvolassa ei oteta juurikaan kantaa mitä keskussairaalalla tehdään ja ultrassa keskitytään näihin mittojen ottamiseen.

Saimme taas hieman avustusta noihin hankintoihin kun vanhempani vierailivat meidän luona pitkästä aikaa. Kantoivat yllätykseksemme mm. kaksi vannaa, vaatteita ja sitterin kotiimme, kiitokset vain.

Olen tässä ihmetellyt ja ihaillut kuinka vahva ja positiivinen Heidi oikein onkaan. Huomaa että liikkuminen on vaikeaa ja kolotuksiakin on. Silti vain jaksaa olla iloinen, kumma naikkonen.

Mitäs omaan elämääni? Töitä, lähinnä. ...ja väsymystä. Vuorolistat uudistettiin tuossa aiemmin ja sepäs oli ihmeen rankkaa. Ihmeellistä miten sinänsä suht pienet muutokset työajoissa aiheuttaa väsymyksen kertymisen. Kertoo ehkä sen ettei henkilöstöllä ole kovin paljoa voimavaroja jäljellä nykyiselläkään systeemillä. No ne uudistukset ovat näillä näkymin kuopattu ja kaikki on taas hyvin.

Niskat jumahti, onpa taas hieno asia että jumahtivat vapaalla niin ei mennyt arvokasta työaikaa hukkaan sairaslomalla maatessa :D Huomenna sitten taas töihin.

Rv 30+2

30 raskausviikon rajapyykki on ohitettu :) ja olo alkaa olla sen mukainen. Toisessa sokerirasituksessa viime viikolla näytteenottaja tuumasi, että taidat olla viimeisilläsi. No, enhän toki, mutta maha on samaa kokoluokkaa kuin yksösraskaudessa loppumetreillä. Minä kovasti toivon ihan vauvojen takia, että päästäisiin tammikuun puolelle ennen synnytystä, vaikka itse olenkin kyllästynyt tähän raskaana olemiseen. On niin kömpelö ja raihnainen olo, kun maha on koko ajan tiellä ja joka paikkaa kolottaa. Nukkuminen on aika heikkoa, kun hyvää asentoa on vaikea löytää ja vessassa pitää rampata jatkuvasti. 

Se raskausvaivojen valittamisesta, sitten neuvola- ja äitiyspolikuulumiset: 

22.11 oli neuvola. Paino oli noussut huimat 500g eli kokonaisuudessaan raskauden aikana on kertynyt lisää painoa tasan 1 kg. Heikohko hemoglobiini oli noussut mukavasti rautatablettien syönnin aloittamisen myötä (115 -> 130). Verenpaineet hyvät, sokerirasituksen tulokset ok. Tämä ilmeisesti sitten jäi minun viimeiseksi neuvolakäynniksi, koska ramppaan ihan tarpeeksi usein äitiyspolilla ja samat jutut voidaan tarkistaa sielläkin.

24.11 olikin sitten äitiyspolin ja ultran vuoro. Vauvat näyttävät edelleen tytöiltä, joten kaippa se on uskottava, että akkavalta on tähän huusholliin tulossa. Napavirtaukset ok. Annelilla vähemmän lapsivettä, mutta kuitenkin normaalin rajoissa. Annelin paino 1580g ja Birgitan 1550g. Kohdunkaula lyhentynyt, mutta sitä on jäljellä edelleen 2,5 cm ja kohdunsuu on kiinni. Suositus kuitenkin, että mahdollisimman paljon makuuasennossa oloa, koska kuten edellisessäkin ultrassa (10.11) todettiin Annelin pää on hyvin alhaalla ja tämä aiheuttaa painetta kohdunsuulle. Ja sen kyllä tuntee, jos erehtyy olemaan istualtaan pidemmän aikaa! Seuraava käynti parin viikon päästä. 

Palautin maanantaina gradun (jeeeee !!!!!!!), joten onneksi ei tarvitse enää sitä stressata ja voi keskittyä lepäilyyn. Eikä tarvitse enää istua koneen ääressä pitkiä aikoja. Sen kunniaksi sainkin sitten jonkun pöpön ja olen tässä toista päivää kipeänä. Ai että tää on herkkua raskaana ollessa! Kova yskiminen aiheuttaa kivuliaitakin supistuksia. Ihanata.

Vauvahankintoja, liitoskipuja ja pakokauhua. Rv 26

Viime viikot on menneet lähinnä gradun kanssa painiskellessa ja vauvanvaatteita pestessä. Alkaa käydä hyllytila aika vähiin nuiden nuttujen kanssa. Luin monikkofoorumilta vinkin, että käytössä olevia vaatteita kannattaa säilyttää koreissa, joihin ne voi vaan nakata pesun jälkeen. Ajattelinkin ostaa jotkut kivat ja iloisen väriset korit tähän käyttöön. Eipä sitä varmasti siinä pahimpana vauvarumba-aikana huvitakaan viikkailla vaatteita nätisti kaappeihin, kun muutenkin meillä tahtoo jäädä pyykit lojumaan pyykkitelineille useammaksi päiväksi. 

Graduprojekti etenee kyllä, mutta alkaa loppua motivaatio tehdä sitä hyvin. Todennäköisesti palautan aika raakileen, ja harmittelen sitten jälkeenpäin, mitä kaikkea olisi voinut vielä tehdä. Alkaa vaan olla niin, että vauvojen syntymisen vääjäämätön lähestyminen vie ajatukset ihan muualle kuin opiskeluun. Ei oikein jaksa motivoitua. Kandidaatin tutkinnon sain vihdoin ja viimein otettua ulos, kun viimeinenkin tentti meni lopulta läpi. Ei tuosta maisterista jää gradun palautuksen jälkeen paljoa suorittamatta, mutta harmittavasti jää kuitenkin jotain yksittäisiä tenttejä. Tosin maisterin paperit ei taida tehdä minusta sen parempaa kotiäitiä ;) Kerkeehän tuon tutkinnon viimeistellä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, kun elämä vauvojen kanssa antaa sen verran periksi.

Kävimme viime viikonloppuna vihdoin minun vanhempieni luona. Viime visiitistä olikin kertynyt aikaa: minä kävin juhannuksena ja Janne toukokuun alussa. Kiva oli kyllä nähdä äitiä ja isää. Kävimme äiteen kanssa kirppareilla ostamassa lisää vauvanvaatteita, nyt pystyi jo vähän hahmottamaan, mille tulee olemaan tarvetta, joten ei tullut niin summanmutikassa haalittua kaikkea epämääräistä. Meille kun on kertynyt isojakin kokoja jo ihan kiitettävästi, mutta ihan pienimpiä uupuu vielä. Äitiyspakkauksien pitäisi tulla parin viikon kuluessa ja niistäkin saa sitten jotain vaatteita. Pakkauksen toppahaalarit jäänee käyttämättä, kun lienevät tänä talvena vielä aivan liian isot tytöille ja seuraavana talvena sitten liian pienet. Jonkinlaiset toppapuvut on siis pimuille hankittava. Ostoslistalta löytyy niiden lisäksi ainakin hoitopöytä, toinen pinnasänky, pinnasänkyjen patjat ja turvakaukalot. Kaappitilan vähyyden vuoksi ehkä jonkinlainen kaappi tai lipasto olisi myös tarpeen. Tuttipullojen mikrosterilisoija on tilattu ja sähkökäyttöinen rintapumppu on harkinnassa. Haluaisin kyllä hankkia vaikka mitä kivaa, mutta pitänee vähän edes yrittää järjellä ajatella, että mitä tosiasiassa tarvitsee. 

Yöt meinaa olla aika tuskaisia, kun vessassa pitää rampata ja sängystä nouseminen on aika hankalaa. Ilmeisesti kyseessä on liitoskivut. Välillä tuntuu, että jokin pistäisi puukolla nivuseen, kun yrittää kääntää kylkeä. Joinakin päivinä kivut hankaloittavat myös kävelyä, mutta yleensä ongelmaa tuottaa lähinnä istualleen laskeutuminen tai siitä nouseminen. Toivon kovasti, ettei kivut tästä ylly ja voi mahdollisimman kauan liikkua suht normaalisti. 

Aika kaksijakoinen olo siinä mielessä, että toisaalta ei malta odottaa raskauden päättymistä ja vauvojen syntymistä, kun taas toisaalta on kauhuissaan siitä, että miten minä ja me pärjätään vauvojen kanssa. Miten me jaksetaan, miten me osataan? Kyllähän tässä on kerennyt miettiä, että olenkohan minä sittenkään valmis vanhemmuuteen ja onkohan tämä sittenkään hyvä juttu. Näistä negatiivisista ajatuksista seuraa sitten kauhea morkkis, että enhän minä nyt voi ajatella näin, kun vauvat on tulossa ja minun pitää vaan olla autuaan onnellinen. Vauvojen liikkeet välillä suorastaan tuntuvat syyttäviltä, että "et kyllä mamma ajattele tommosia, me ollaan jo täällä". Ja olenhan minä onnellinen, varmaankin onnellisempi kuin koskaan, mutta se ei estä sitä, että näitä ajatuksia tulee silloin tällöin. 

Vauvat liikkuvat paljon. Minusta on ihana tuntea, kun he mylläävät tuolla mahassa. Liikkeet konkretisoivat tätä raskautta ja lähestyvää syntymää ihan eri tavalla kuin vaikkapa mahankasvu. En jotenkin vieläkään aina hahmota, miten iso maha minulla on ja sitten järkytyn, kun näen sen peilistä. Tästä tulee varmaankin aika valtava :)

Pikkuprinsessoita tulossa :) Rv 24+3

Käytiin ultrassa 13.10 ja ilokseni sain huomata, että meillä oli eri lääkäri kuin aikaisemmin. Tämä täti oli mukava ja asiallinen. Hän kertoi minulle koko tutkimuksen ajan, mitä tapahtuu ja että kaikki on kunnossa. Siitä aiemmasta lääkäristä sai kiskomalla kiskoa tietoa. Tällä kertaa myös vauvojen sukupuolia selviteltiin. Vahvasti näyttää siltä, että siellä on kaksi tyttöä. Ei kummankaan haarovälistä löytynyt mitään killuttimia :) Tämä oli aikamoinen yllätys meille, sillä jotenkin on ollut sellainen kutina, että ainakin yksi masuasukeista (jollei molemmat) on poika. Olin ehkä jopa hieman pettynyt, mutta se pettymys kyllä on jo kaikonnut. 

Tytöt kasvavat tasaisesti ja lääkäri näytti jostain taulukosta, että kasvukäyrän keskelle sijoittuvat molempien painoarviot. A on 650g ja B 680g. A on käännähtänyt pepputarjonnasta pää alaspäin ja B jatkaa polskintojaan ylhäällä poikittain pää alaspäin. Kohdunsuu on napasti kiinni, joten siltä osin ei huolta. Seuraava ultra 10.11 ja sen jälkeen ultrassa saakin rampata kahden viikon välein. 

Kaksio rv 23+2

Olemme vähitellen alkaneet laittaa lastenhuonetta, suunnitelmat on ainakin hyvät :) Meidät tuntien viime hetkillä sitten vielä etsitään kaikkea tarpeellista, nyt haalitaan kaikkea ei niin tarpeellista. Tosin vauvanvaatteita alkaa olla jo aika paljon. Tälläkin hetkellä minulla on pesukoneessa pyörimässä yksi satsi pikkuruisia nuttuja. Ei kai niitä liikaa voi olla :) Kirpparilta löytyi myös pinnasänkyyn viriteltävä kissaverkko, sopivasti valkea-vaaleanpunainen väritykseltään. Ei tiennytkään, että tuommoisia edes tehdään. Muutaman euron ostokseksi ei hullumpi. 

Ihastuttavat nivuskivut jatkuvat. Viime yönä ei meinannut selvitä vessaan, kun yritin käännähtää selältäni oikealle kyljelle noustakseni sängystä ylös. Kipu suorastaan räjähti oikeassa nivusessa ja kyllähän siinä meinasi epätoivo iskeä. Valitettavasti taisin herättää siinä kolmen-neljän aikoihin voihkimisellani myös Jannen, jonka piti tänään mennä aamuvuoroon. Toivottavasti Janne sai vielä sen jälkeen nukuttua tunnin pari.

Raskausaika on niin ihanata..

Ensi alkuun pikkasen purppausta. Jos joku vielä väittää, että raskausaika on yhtä onnea ja ihanuutta niin saa vaihtaa osia ja kokeilla, miltä tuntuu elämä tämän pallomahan kanssa. Vessassa saa rampata ihan koko ajan. En ymmärrä, mistä sitä pissittävää oikein riittää! Ois niin kiva, jos edes yöllä ei tarvitsisi viittä kuutta kertaa nousta ähkien sängystä ylös ja kampeutua vessaan. Ja ne yöt muutenkin! Hyvää asentoa ei löydy millään. Maha painaa ja joka paikkaan sattuu. Toissa yönä heräsin omaan huutooni, kun käänsin kylkeä ja nivusissa räjähti kipu. Että se niistä yöunista. Lepoa ja kunnon yöunia tässä nimenomaan tarvitsisi. 

Väsymys on välillä niin kokonaisvaltaista, että tuntuu, ettei saa muodostettua järkevää ajatusta. No, ei sen puoleen, että muistaisikaan mitään. Hyvä, jos muistaa olevansa raskaana. Tosin, että eihän se pääse unohtumaan, kun liikkuminen on niin raskasta ja vessaan pitää kuitenkin kohta päästä. Ja mikä siinä on, että jotkut ihmiset hehkuu raskauden aikana! En vaan minä, iho on kuin teini-ikäisellä. Tosin väsymys vanhentaa sitten mukavasti, ettei pääse muuten nuorentavaa vaikutusta syntymään noin muutoin. 

No joo, itse olen halunnut tulla raskaaksi ja olen hyvin onnellinen siitä, että onnistuimme. Odotan innolla pienokaisia ja iloitsen heidän liikkeidensä tuntemisesta. Mutta silti.. en allekirjoita raskausajan ihanuutta fyysisenä olomuotona. Ajatuksena hieno ja lopputulos erittäin toivottu. Onneksi sentään pahoinvointi on jäänyt jo taakse, on tässä muutenkin tätä urakkaa. 

Onni-Monsteri täytti vuoden syyskuun lopussa

Noh, muihin asioihin. Muutto takana ja uusi koti on kiva :) Muuttaminen itsessäänhän ei ollut kivaa, mutta onneksi rakkaat ihmiset olivat meidän apunamme. Kissat ovat kotiutuneet hyvin, vaikka muuttopäivä tuntui olevan aika helvettiä meidän pikku-Onnille. Onnia pelotti koko päivän ja se vapisi piilossa tuolla vessassa, kunnes päivä kääntyi iltaan. Muuttopäivän aamuna oli neuvola. Kaikki arvot kunnossa ja maha kasvaa silmissä. Neuvolantäti tuumasi, että yksösraskaudessahan kohdun korkeimman kohdan pitäisi olla näillä viikoilla navan kohdalla. Kyllä ollaan menty jo ajat sitten navasta yli ja reilusti. Pikkuiset mellastavat kyllä todella paljon ja ilohan se on havaita heidän liikkeet, nyt kun eivät vielä potki kylkiluita murskaksi ;)

Hain Kelan nettipalvelun kautta äitiysavustukset, lapsilisät ja äitiyspäivärahan. Jospa sitä saisi sitten päätökset nuista tarpeeksi ajoissa, kun ajoissa muistaa tehdä hakemukset. Kaksosista saamme kolme äitiysavustusta, joista päätimme ottaa yhden rahana ja kaksi äitiyspakkauksina. Nyt sitten jännityksellä odotellaan pakkausten saapumista :) Tosin, että vauvanvaatteita on valtava läjä tuolla kaapissa odottamassa pesua ja anopilla on kuulemma taas uusi laatikko vaatteita odottamassa, että haemme sen. Epäilisin, että vaatteista ei tule pulaa :)

Janne sai vihdoin tarpeeksi vapaata ensi vuorolistaan, joten pääsemme visiteeraamaan minun vanhempien luokse. Mulla on ollut niin iso ikävä vanhempiani. Jotenkin raskaus tuo tunteet vielä niin voimakkaasti pintaan, että se ikävä on vaan korostunut ja korostunut. Olen viimeksi nähnyt äitiä ja isää juhannuksena, joten onhan se heillekin kiva päästä näkemään minun vauvamasu. Pitäisi itse asiassa ottaakin kuvia masusta! Ensi viikolla taas ultra, jospa sitten selviäisi vauvojen sukupuolet. Jännityksellä odotamme :)

PS. Tätäkin blogia kirjoittaessa piti käydä välillä vessassa.. vessapaperin kulutus on aika reipasta.

Flunssaa ja muuttopuuhia

Tässä onkin nyt useampi viikko vierähtänyt niin, ettei ole tullut tänne kirjoitettua kuulumisiaan. Olen ollut kolmisen viikkoa flunssassa, nyt alkaa jo vähitellen helpottaa. Olen ollut aika huolissani, että miten tämä sairastelu vaikuttaa vauvoihin, mutta kyllähän nuo tuntuvat tuolla masussa mellastavan entistä tuntuvammin. Raju yskä on ollut se suurin huolenaihe, kun tuntuu, että koko keholle ottaa voimille yskiminen. Olen muutenkin koko ajan huolissani pienokaisista niin ei kyllä ainakaan helpota stressaamista tämä köhiminen.

15.9 kävimme rakenneultrassa, jossa todettiin, että molemmat ovat kehittyneet normaalisti ja kokoeroa ei juurikaan ole. Molemmat painoivat tuolloin reilu 300 grammaa. Jännä oli nähdä todella tarkasti pienokaisten luustoa yms. Olen ihan mielissäni, että kaksoisraskauden vuoksi nuissa ultrissa saa ravata aika tiheästi. Seuraava kerta on 13.10 ja kun mennään yli 30. raskausviikon ultria on kahden viikon välein. Ultralääkäri oli sama kuin viimeksi ja hänestähän meille jäi todella huono kokemus. Tällä kertaa hän kuitenkin oli omassa mittakaavassaan huomattavasti mukavampi ja inhimillisempi. Taitaa vaan olla sellainen perustyly ihmistyyppi kyseessä.

Huomenna on edessä kauan odotettu muuttopäivä, josta olen myös saanut kehitettyä kunnon stressiaiheen. En kyllä sinänsä ymmärrä miksi, kun en kuitenkaan itse pysty osallistumaan kantopuuhiin. Jos Janne saisi päättää, makoilisin koko päivän, mutta kyllähän minä nyt edes jotain voin tehdä. Tämä nykyinen asumus on näyttänyt jo jonkin aikaa lähinnä varastolta, kun joka paikka on täynnä pahvilaatikoita ja muita nyssäköitä. Pahalta tuntuu, kun Janne joutuu kantamaan kaiken vastuun ja tekemään raskaimmat työt. Vaikka taidankin olla perusluonteeltani laiska niin en haluaisi, että muut joutuvat tekemään minunkin työt omiensa lisäksi. Ymmärrän kyllä, että tämä on nyt poikkeuksellinen tilanne ja pitäisi malttaa vaan olla, mutta kyllä se ottaa itsetunnolle olla koko ajan passattavana. Tosin, että tämä maha alkaa tuntua jo niin raskaalta, ettei tässä hirveästi jaksakaan tehdä suuria fyysisiä ponnistuksia.

Jospa tämä elämä tasaantuisi tästä, kunhan muutto on ohi. Olen suunnitellut keskittyväni lokakuun ajaksi graduun ja saavani sen palautuskuntoon marraskuun alkuun mennessä. Suunnitelma on aika realistinen, enkä (ihme kyllä) pahemmin stressaa (ainakaan vielä) työn valmistumisesta. Lääkäri oli sitä mieltä, että huolimatta opiskelujeni fyysisestä keveydestä, on parempi jäädä sairaslomalle marraskuussa.

raskausviikko 19, melkein puoliväli

On ollut tässä nyt noin viikon ajan jotenkin outo olo. Kipuilua ja väsymystä. Tuntuu, että maha kasvaa valtavaa vauhtia, mutta silti en oikein vieläkään täysin ole sisäistänyt olevani raskaana. Paino tosin ei nouse, se on edelleen vähemmän kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Ilmeisesti tämä raskaus toimii mulle laihduttavasti ;) Tosin, että kyllä niitä kiloja vielä kerkeää tulla. Ja PALJON. Hirvittää ajatus siitä, miten iso minusta oikeasti tulee, kun oli tuota lähtöpainoakin ihan riittävästi. 

Alkaa jännittää ensi viikon rakenneultra. Jossakin tuolla syvällä tikittää ajatus siitä, että entä jos kaikki ei olekaan hyvin. Vaikka kaksosraskaus aluksi säikäyttikin ja ensimmäiseksi raskaudeksi olisin toivonut ihan normiraskautta, silti tuntuu hirveältä ajatus menettää toinen näistä masuasukeista. Luen ehkä liikaa keskustelupalstoja, kun saan itteni peloteltua keskenmenoilla, sikiövaurioilla, ennenaikaisilla synnytyksillä jne. Mutta toisaalta tuntuu, että on niin yksin kaiken tämän keskellä. En ymmärrä raskaus- ja vanhemmuusintoiluista mitään, kun en aiemmin edes haaveillut lapsista. Tuntuu, että en oikein tiedä mistään mitään. 

Gradua olen saanut työstettyä jo pikkuisen eteenpäin ja näyttää siltä, että enköhän minä sen valmiiksi saa parissa kuukaudessa. Muilta osin olen kyllä haudannut haaveet maisterin papereiden saamisesta tänä vuonna. Kandin tutkinnon voisi ottaa kuitenkin ulos, että tuntisi edistyneensä näissä opinnoissa. Tuntuu vaan, että ei ole voimia tiukkaan opiskelutahtiin. Toisaalta tuntee itsensä laiskaksi, kun ei saa itseään pakotettua loppusuoran puristukseen.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa mammajumpassa ähkimässä. Jumppa oli mukavan leppoisa, mutta jälkeenpäin mulle tuli paha olo. En tiedä sitten, mistä lie johtunut. 

Muuttosuunnitelmia ja sokerirasitus

Saimme asuntotarjouksen, kävimme katsomassa asuntoa ja päätimme vuokrata sen. Niinpä edessä on muuttopuuhat syyskuun lopussa. Ongelmia tietysti tuottaa se, etten itse pysty osallistumaan muuttoon konkreettisesti. Vauvamasu alkaa olla aika valtava kuukauden päästä ja kaksoisraskauteen liittyy niin voimakkaasti riski ennenaikaisesta synnytyksestä, joten riskejä ei passaa ottaa. Ei siis kantohommia tälle mammalle. Sinänsä voisi itsekkäästi iloita, että pääsenpähän siitä kurimuksesta, mutta minusta tuntuu lähinnä typerältä teettää omat työnsä muilla ja vedota raskauteen. Toivottavasti saamme paljon apuvoimia muuttoon, ettei se käy liian raskaaksi kenellekään.

Uusi asunto on todella hyvä. Pääsemme ensimmäiseen kerrokseen nykyisestä kolmannesta. Se helpottaa kummasti elämää vauvojen kanssa. Saamme myös lisää neliöitä, tosin kyllä nämä nykyisetkin olisivat meille riittäneet. Uudessa asunnossa pohjaratkaisu on paljon järkevämpi ja neliöt tehokkaammassa käytössä. Ainuita ongelmia lienee kaappitilan vähyys, mutta sama ongelma on nykyisessäkin asunnossa. 

Uudesta asunnosta innostuneena ostin jo keittiön ikkunaan raidallisen kappaverhon ja olohuoneeseen pitkät vaaleat verhot. Haaveissa olisi vielä uusi matto olohuoneeseen, uudet ruokapöydän tuolit ja uusi tv-taso. Niin ja tietysti vauvoille monta monituista juttua :) Vauvoille on nyt tullut hankittua aika paljon vaatteita. Rakas anoppi lahjoitti meille ison laatikollisen vaatteita ja ensimmäiset tuttipullot. Hankimme käytettyinä kaksosten rattaat, joihin pitää vielä etsiä sopivat kantokopat vaunuaikaa varten. 

Kävin eilen sokerirasituksessa. Kamala kokemus väsymyksen ja pahoinvoinnin vuoksi. 12 tunnin paasto ei oikein tuntunut hyvältä, koska raskauden aikana minun on ollut pakko syödä säännöllisesti välttääkseni pahoinvointia. Yleensä minun on syötävä heti herättyäni tai olo on kamala, joten aamu sokerirasituksessa oli yhtä tuskaa. Koko rasituksen ajan mietin vain ruokaa :) :)

Jannen kokkailuja eli couscouskanasalaattia

Hommahan toimii niin, että heti otetaan paastoverinäyte ja sitten juodaan sokerilitkua. Tunnin kuluttua otetaan uusi verinäyte ja tunti siitä vielä viimeinen näyte. Koko aikana ei suositella liikkumista, joten nökötin kiltisti näytteenottokeskuksessa pari tuntia. Onneksi Janne lähti seuraksi niin aika kului paremmin. Tulokset sain jo tänään ja ihmetyksekseni kaikki on ok eli minulla ei ole raskausajan diabetestä. Olin aika varma, että saan raskausdiabeteksen, koska minulla on riskitekijöinä ylipaino ja diabetestä suvussa.

Tuleva iskä ei keksi otsikkoa tähän...

Moikka taas blogin lukijoille!

Paljon on taas tapahtunut edellisestä blogikirjoituksestani, onhan tosin aikaakin vierähtänyt.

Hääpäivä, kolmekymppiset, ultria, uusi työsopimus, vauvahankintoja...

Tänään vierailimme äitini ja isäni luona Polvijärvellä. Äippä olikin innostunut haalimaan vauvanvaatteita ja tuttipulloja reilumman satsin. Hyvä juttu että siskoni omistaa kirpparin. Illalla sitten lajiteltiin vaatteita koon mukaan pinoihin ja pussitettiin niitä pesua varten.

Samalla mukaan tarttui jo aiemmin varatut vaunut/rattaat jotka saimmekin lähes ilmaiseksi. Brion rattaat, hyväkuntoiset ja jämäkät... painavat kylläkin olivat, ja muutama kirosana raikui rappukäytävässä kun kannoin ne kolmanteen kerrokseen. Paino ei kyllä niin haittaa, mutta noista joka suuntaan taipuvista vaunuista on vaikea saada otetta.

Asuntoyhtiöömme olemme kyllä laittaneet hakemuksen että pääsisimme hissitaloon tai ensimmäiseen kerrokseen.

Olen kuunnellut melkein joka ilta maha-asukeiden liikkeitä ja ääniä ihan paljaalla korvalla. Toiset sydänäänet löydän helposti ja toisetkin ainakin luulen välillä kuulevani. Vaikeapa niitä toisia on kuullakaan, kun viimeksi ei doppler-laite niitä kuullut ja minulla on toisessakin korvassa normaalia kehnompi kuulo.

Ajattelin kylläkin rakennella kuuntelulaitteen, että Heidikin saisi kuunnella. Voi tulla melko erikoinen laite, mutta minkäs sille mahtaa että olen joskus kouluttautunut inssiksi... voi voi...

Sitten hieman omista tuntemuksistani.

Jotenkin tuo ensimmäisen ultran jälkeinen hullunmylly on laantunut ja olen ainakin itse päässyt keskittymään pikkuisen normaaliinkin elämään. ...siis pikkuisen, ihan pikkiriikkisen pikkuisen.

Huolestuttaa että miten pärjään pienokaisten kanssa, en ymmärrä vauvoista oikeastaan muuta kuin että ne syö ja kakkii. Vanhemmat joita olen nähnyt ovat niin sinut lastenhoidon kanssa, ovatkohan he olleet joskus tunareita? Eivät kai, kaikki ovat varmasti olleet luontaisia vanhempia, minä en. Miten opin huolehtimaan, miten kukaan jaksaa kädestä pitäen opettaa kun työtä muutenkin riittää. Onneksi on sentään isyysloma ja luultavasti käsipari apuna (anoppi), nyt olen (yllättäen) :p anopin vierailusta ihan tyytyväinen.

Tulevia juttuja, 15.9 on rakenneultra, jossa mahdollisesti selviää sukupuolet... tosin saimmehan sen jo "selville" jonkinlaisella vanhankansan neula ja lanka testillä. Tyttö ja poika on siis tämän testin mukaan tulossa, katsotaan pitääkö paikkaansa.

Ajattelin aloittaa harrastuksen, tosin tulin järkiini ja totesin ettei nytkään ole oikein aikaa harrastaa mitään, niin miten sitten myöhemmin. Noh, huomenna uimaan ja salille, selkä alkaakin olla jo yhtä puuta... odotan innolla, mahtaa paikat kipeytyä.

Tulevia juttuja on myös seuraava blogikirjoitus, edellisestäkin ehti aikaa kulua.

Rakkaalleni haluan vielä sanoa että vaikka se mahan kasvu ihmetyttää, niin olet oikeasti päivä päivältä kauniimpi.

Hääpäivä

Eilen sunnuntaina meillä olikin sitten ensimmäinen hääpäivä, eli nyt on vuosi takana avioliiton autuutta ;) Mennyt vuosi on ollut varsin yllätyksellinen ja kaikin puolin ihana. Oman mausteensa vuoteen antaa kaksosyllätys :) Tuntuu aika huimalta, että vauvojen syntyessä perheemme koko tuplaantuu kerralla kahdesta neljään.

Ylämäessä tönin sua eteenpäin,

Alamäessä vauhtias jarrutan.

Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut,

Opin enemmän: opin sinut.

------------

Yksi lysti muulle, nyt kun kaksi on perhe.

Siirto siitä mihin vain on mahtava erhe.

Ja yhden väitteen vielä laulaa tanssitaidoton:

Alku kangerrella saa, jos loppu kaunis on.

----

Jarkko Martikainen: Valssi tanssitaidottomille

(meidän häävalssi)

Minusta tuntuu, että meidän suhde vahvistuu koko ajan. Toki kaksosten tulo muuttaa elämän kokonaan ja tuo ihan uudenlaisia haasteita myös parisuhteeseen. Lähinnä pelottaa se, että miten sitä väsyneenä jaksaa huomioida toista ja hoitaa parisuhdetta. Tiedän, että väsyneenä osaan olla aika kamala toista kohtaan.

Paluu tylsään arkeen: kävin tänään tentissä, ja vaikka se ei nyt mitenkään erikoisen hyvin mennyt, uskoisin, että kyllä sieltä opintopisteitä tulee. Nyt oiskin aika keskittyä graduun, mutta onneksi Jannella on tässä pari päivää vapaata ja enhän minä millään voi toisen vapaapäivien aikana opiskella ;) Jotenkin ei nyt saa laitettua opiskeluja etusijalle ja kiirehdittyä valmistumista. Ajatukset pyörii raskaudessa ja vanhemmuuteen valmistautumisessa. Maisterin paperit ei yhtäkkiä tunnukaan enää niin tärkeiltä. On alkanut ilmeisesti tärkeysjärjestys muuttua.

Voisin nukkua vaikka kuinka paljon ja alan vähitellen tulla sujuiksi sen kanssa, että monta kertaa yössä pitää herätä käymään vessassa. Outoja mielitekoja ei ole tullut, mutta kaikki ruoka ei maistu.

Sadepäivä

Masu tuntuu kasvavan päivä päivältä. Alkaa hirvittää, että miten iso tästä lopulta oikein tulee. Ilmeisesti rv:lla 26 kaksosraskaudessa masu on samankokoinen kuin yksösraskaudessa viimeisillään. Ja siitähän on matkaa vielä vaikka kuinka paljon, jos pienokaiset malttavat pysyä masuasukkeina täysiaikaisuuteen asti. Alla olevassa kuvassa ensimmäiset hankkimani varsinaiset äitiyshousut, jotka ovat kyllä varsin mukavat päällä.

Kaksio rv 16+1

Pahoinvointi ei ole loppunut kokonaan, siitä taisi tulla aamupahoinvointia. Tai no, heräämisen jälkeistä pahoinvointia. Iskee nimittäin myös päiväunien jälkeen. Väilillä tuntuu, että on ihan hukassa tämän raskauden ja äitiyteen valmistautumisen kanssa. Paniikkia siitä, miten jaksaa ja osaa. Toisaalta, onhan nuo muutkin pärjänneet, niin miksi emme me. Jotenkin vaan tuntuisi ehkä helpommalta yksösraskaus ensimmäisenä raskautena, vaikka en kyllä missään nimessä haluaisi luopua kummastakaan pienokaisesta.

Vettä sataa ropisee ja suunnittellut ulkoilut jää kyllä välistä tältä päivältä. Tarkoituksena oli käydä pyörälenkillä ja illalla naapurin koiruuksien kanssa metsässä kävelemässä. Kävinkin sitten autolla kaupungilla ostamassa Jannelle hääpäivälahjan, jota en tietenkään malttanut olla antamatta heti :) Muru sai uuden puhelimen ja taisi olla aika tyytyväinen.

Kansalaisopistolla on tarjolla raskaana oleville tarkoitettua mammajumppaa ja mammajoogan viikonloppukurssi. Ilmoittauduin molempiin, sillä eivät olleet niin tyyriitä, että jäisi hirveästi harmittamaan, vaikkei pääsisikään osallistumaan esim. vuodelepomääräyksen vuoksi. Pitää yrittää satsata liikuntaan niin kauan kuin vielä voi. 

Uusi lukuvuosi alkaa

Elokuu ja koulut alkavat. Itse aloitin syksyn kuittaamalla sivuainekandisemmasta opintopisteet ja kiitettävän arvosanan. Varsin mukava aloitus syksylle :) Maanantaina olisi sitten edessä ensimmäinen tentti, pikkasen tuntuisi olevan motivaatio-ongelma lukemisen suhteen, mutta eiköhän tämä tästä. Välillä tuntuu, että haluaisin vain nukkua ja levätä.

Kissanpäivät. Onni ottaa rennosti.

Varovasti uskallan sanoa, että olo on fyysisestikin ehkä paranemaan päin. Hieman pelottaa sanoa noin, josko kuitenkin joku päivä pahoinvointi taas yllättääkin, mutta toivotaan parasta. Viime perjantaina kävimme neuvolassa ja saimme ensimmäistä kertaa tavata meidän vakituisen neuvolatätimme kesälomien jälkeen. Hän oli todella mukava ja huomioi myös Jannen. Toisen pienokaisen sydänääniä ei meinattu löytää, kun on sen verran piilossa, mutta lopulta neuvolatäti kaivoi esille jonkun erittäin vanhan ultraäänilaitteen, jonka avulla totesi sitten pienokaisten molempien olevan ihan kunnossa. Kohtu vastaa nyt kooltaan yksösraskauden viikkoja 20, ja kyllähän tuon mahan kasvun huomaa itsekin, vaikka muuten paino on pudonnut. Farkkuja on turha yrittääkään tunkea päällensä.

Hiukan jännittää, että miten tiukille menee valmistumisen kanssa. Periaatteessa minun pitäisi keretä tehdä opinnot loppuun ja saada maisterin paperit ennen äitiyslomaa, mutta tämä kaksosraskaus voi laittaa suunnitelmat uusiksi. Ilmeisesti suositellaan sairaslomalla jäämistä noin viikolla 26. Ennenaikaisen synnytyksen riski on suurempi ja voi olla mahdollista, että määrätään vuodelepoon. Pitää vaan toivoa, että kaikki menee hyvin ja saan opinnot valmiiksi. Gradukin odottelee tekijäänsä :) Se on hyvällä mallilla ja ei siinä kauaa menisi, kun väsäisi valmiiksi. Jotenkin vaan tuntuu, ettei tiedä, mistä jatkaisi työstämistä, eikä oikein kiinnostaisikaan. Olen aika kyllästynyt koko aiheeseen.

P.S. Sunnuntaina 1-vuotishääpäivä :) Janne tosin on sunnuntaina töissä, joten juhlimme hääpäivää jo lauantaina.

Panikointia

Viikonloppu oli aika kamala. Minulla oli pahoinvointia, päänsärkyä ja vatsakipuja. Ajattelin kivuista, että kyseessä on jotain normaaleja kasvukipuja. Eilen kuitenkin arvelin varmistaa, että se nyt ihan normaalia. Kyseessä on kaksosraskaus, jota aina korostetaan riskiraskaudeksi. Niinpä soitin omalle neuvolatätilleni ja kysyin asiasta. Täti alkoi panikoida, josko kyseessä ovat ennenaikaiset supistukset ja lupasi hankkia minulle tutkimusajan. Tämä panikointi tietysti tarttui ja itkeskelin pitkin päivää pienokaisten kohtaloa. Lopulta keskussairaalasta soitettiin ja kerrottiin, että olen saanut ajan seuraavalle päivälle ultraäänitutkimukseen.

Eilinen meni siis hyvin huolestuneissa tunnelmissa ja tänä aamuna jännittyneinä suuntasimme äitiyspoliklinikalle. Kyseessä oli ensimmäinen käyntimme, joten samalla saimme vilkaisun tulevaan synnytyssairaalaamme. Onneksi Janne pääsi mukaani ennen iltavuoroon lähtöään. Edelliset ultrakäyntimme olivat erittäin mukavia kaupungin terveyskeskusten keskitetyssä ultrassa Siilaisilla. Nyt saatiin sitten erilainen kokemus. Tutkimukseen osallistui lääkäri ja hoitaja. Lääkäri oli erittäin tyly. Hän teki tutkimuksen sekä alateitse että vatsan päältä. Alateitse tehty ultraus sattui, sillä lääkäri oli kovaotteinen ja ei tainnut laittaa tarpeeksi liukastetta. Minä en nähnyt mitään kuvaa pienokaisista, isälle sentään oli näyttö. Lääkäri ei tutkiessaan kommentoinut mitään ja tämä lisäsi pahaa mieltäni. Minua itketti koko ajan. 

Tutkimuksen jälkeen lääkäri vaivautui tylysti kertomaan, että kaikki on kunnossa ja pienokaiset normaalisti kasvaneet. Suuri helpotus! Istukka on kohdun etuseinämässä ja B-mitta oli 28 mm molemmilla. Googletin tämän B-mitan kotiuduttuani ja kyseessä on ilmeisesti mitta vauvan päästä (korvasta korvaan). Kivut ilmeisesti johtuvat kohdun kasvusta ja tämä on normaalia. Kohdun ylin kohta noin navan kohdalla.

Sitten olikin edessä saarnaa siitä, että miten minulla on ylipainoa. Kyllähän sitä on, en sitä kiellä, ja kyllähän se lisää riskejä, mutta tällä hetkellä en voi ruveta laihduttamaan, joten tämä raskaus on nyt vaan elettävä ylipainon kanssa. Lääkärin melkein kaikkiin lauseisiin liittyi toteamus minun ylipainosta ja kyllähän se suoraan sanottuna alkoi jo vituttaa. Tottakai ylipainosta ja siihen liittyvistä ongelmista pitää puhuakin, mutta sen voi tehdä asiallisesti, eikä siitä tarvitse jäädä jankuttamaan.

Painoni on pudonnut ensimmäisestä neuvolasta 5 kg ja Janne halusikin sitten kysyä tästä lääkäriltä. Saapi kuulemma laihtua, kun on tuota vararavintoa olemassa. Omasta mielestäni hyvä, että paino on pudonnut, koska sitä varmasti tulee vielä paaaljon lisää raskauden edetessä :) Laihdutusta voidaan miettiä sitten raskauden jälkeen. Voi olla, että kaksosten kanssa puuhailu edesauttaa kilojen karisemista :)

No, mutta pääasia on, että kaikki hyvin. Perjantaina onkin sitten neuvola-aika ja pääsemme molemmat osallistumaan.

Janne 30v

Lämpimät onnittelut muruselleni!

Parempi puoliskoni täyttää tänään pyöreitä vuosia :) Kohta saadaan vieraita ja syödään kakkua. Aika paljon rauhallisemmissa merkeissä vietetään näitä 30v-synttäreitä verrattuna omiini. Minähän olen tämmönen puuma, kun otin nuoremman miehen. Pitää mielen virkeänä ;) (no, ei sitä ikäeroa ole kuin 1,5 vuotta)

Pienokaiset A ja B

Jannella pari vapaapäivää :) Luksusta! Tänään taitaa olla ohjelmassa huomisten kahvittelujen tarjoilun hankkimista. En usko, että itse mitään saadaan leivottua. Olotila on taas mitä on.

Suunnittelin eilen syksyn opintoja ja ehdotin Jannelle jos hän pitäisi lomaa syyskuun puolessa välissä. Pääsisi käymään minun vanhempien luona ja myöhästyneesti onnittelemassa kummilapsia. Inhottavaa, kun ei oikein pääse Jannen vuorotyön takia käymään kotikonnuilla ja toisaalta ei tällä hetkellä jaksakaan sitten parin päivän pikareissua tehdä. Mukavampi olisi, ettei tarvitsisi kiirehtiä paikasta toiseen. Kun ei voi etukäteen yhtään tietää, että millainen olotila milloinkin on.

Laitanpas tähän nyt kuvan pienokaisista. Eihän se kovin selkeä ole, mutta tässä kuvassa on molemmat. Hienosti ihan itse tein "kuvankäsittelyä" ja sain sutrattua henkilötiedot pois näkyvistä ;)

Keskellä näkyy lapsivesipussien raja, eli selkeästi omat pussit.

Luin jostain, että kaksossikiöt nimetään siten, että alempi on A ja ylempi B. Meidän ensimmäisessä ultrassa neuvolatäti nimesi kuitenkin pienokaiset toisinpäin. Hassua, miten nopsaan nämä kaverit ja kohtu kasvavat. Jouduimme, tai oikeastaan saimme, käydä jo toisenkin kerran ultraäänitutkimuksessa, kun täti ei ensimmäisellä kerralla kerennyt tutkia kaikkea kaksosyllätyksen vuoksi. Muutamassa päivässä pikkuset olivat kasvaneet ja kohtu siirtynyt ylemmäksi. Naperot olivat molemmat normaalisti kehittyneet ja kummallakaan ei ollut ongelmia niskaturvotuksen kanssa.

Toksoplasmoositestin tulokset osoittivat, ettei minulla ole ollut ko. tautia. Kyseessähän on sairaus, joka voi tarttua kissoista tai infektoituneesta lihasta. Harvemmin kuitenkaan sisäkissoista, sillä ilmeisesti kissojen pitäisi syödä hiiriä tms saadakseen itse elimistöön tuon pöpön. Terveelle ihmiselle pöpöstä ei ole haittaa, eikä sen saamista välttämättä edes huomaa. Toisin on sikiön kohdalla; pöpö voi olla vaarallinen sikiölle ja aiheuttaa elinvaurioita. Siispä raskaana ollessa on syytä välttää kissankakkojen siivousta ja raakaa tai huonosti kypsennettyä lihaa. Mikäli pöpön on sairastanut aikaisemmin, sille tulee immuuniksi.

Syksy tulee

Huomenna tulee täyteen 14 raskausviikkoa. Olotilat on olleet välillä aika vaikeat. Jossain vaiheessa tuntui jo, että pahoinvointi hellittää, mutta ei siitä näköjään vielä eroon pääse. Mietin, että oispa kiva, jos ruoka ei ällöttäisi ja syöminen ei olisi itsensä pakottamista.  Epäilen, että pahoinvointia pahentaa väsymys. En oikein ole saanut nukuttua, vaikka viime viikolla saimme uuden sängynkin. Ja uudet sohvat.

Uudet sohvat ovat ainakin Hilmalle ja Onnille mieleiset

Kaksosyllätys ultrassa laittoi suunnitelmat uusiksi. Sain hakemani osa-aikaisen sosiaaliohjaajan viran, mutta en ottanut sitä vastaan. Se olisi ollut määräaikainen vuoden loppuun ja olisin joutunut jäämään sairaslomalle muutaman kuukauden kuluttua, joten tuntui paremmalta idealta keskittyä pelkästään opiskeluun. Josta siitäkin saattaa tulla aika rankkaa. Gradu on edelleen kesken, sivuainekandi on onneksi viimeistelyä vaille valmis. Muutamia tenttejä ja pari seminaaria olisi syksyn ohjelmassa gradun lisäksi. Saa nähdä, miten kauaksi valmistumisesta jäädään ennen äityislomaa. En pidä kovinkaan realistisena, että saisin kaikkea puuttuvaa valmiiksi syksyn aikana. Masuasukkien pitää kuitenkin olla etusijalla :)

Masuasukit ovat omissa lapsivesipusseissaan ja heillä ilmeisesti on omat istukat, jotka ovat kasvaneet yhteen. Näin ollen kyseessä on kaksosraskaus turvallisimmista päästä, vaikka monikkoraskaus onkin aina riskiraskaus. Ilmeisesti pienokaiset eivät myöskään ole identtisiä, vaan sieltä voi olla tulossa vaikka sekä tyttö ja poika. Tiedämme enemmän rakenneultran jälkeen, kutsu Tikkamäelle Pohjois-Karjalan keskussairaalaan tuli jo ja aika on varattuna syyskuun puoliväliin. Positiivista kaksosraskaudessa on se, että raskauden edistymistä ja pienokaisten kehittymistä seurataan tarkemmin kuin normaalissa raskaudessa.

Kaksoset tosiaan olivat erittäin suuri yllätys. Olemme hyvin onnellisia molemmista pienokaisista, vaikka samalla myös kauhistuttaa, että mitenkä me pärjätään pienokaisten kanssa. Olimme suunnitelleet, että haluaisimme yhden tai korkeintaan kaksi lasta, joten meidän lastenteko jäänee sitten tähän raskauteen. Mikä sinänsä tuntuu hyvältä ajatukselta tämän pahoinvoinnin keskellä :) Taipuvuus monikkoraskauteen periytyy äidin puolelta, ja minun suvussa monikkoja ei ole. Jannen 4-vuotiaat siskontytöt ovat kaksoset, mutta he ovat saaneet alkunsa hedelmöityshoitojen kautta. Meidän molempien vanhemmat ovat hyvin iloisia ja onnellisia tulevista lapsukaisista, vaikkakin minun äitini taitaa samalla olla kauhuissaan :) Jannen vanhemmilla ja siskolla on kokemusta kaksosten hoidosta ja vauva-ajasta, mikä on todella hyvä. Kaikki tuki tulee olemaan tarpeen!

Torstaina juhlimme Jannen 30v-syntymäpäiviä kahvittelun merkeissä. Alunperin suunnittelin leipovani vaikka mitä tarjolle, mutta taitaa olla, että turvaudutaan kaupan antimiin. Ei oikein näissä olotiloissa leivontahommat houkuttele. Janne sai viime viikolla etukäteen jo yhden synttärilahjan, kun ystävämme Heidi kävi siivoamassa koko huushollin. Erittäin hyvä lahja tähän tilanteeseen :) Vielä pari päivää pitäisi pystyä olemaan paljastamatta Jannelle omaa lahjaani. Olen aika huono pitämään tämmösiä salaisuuksia ja oikein kihelmöi, että pitäisi päästä kertomaan toiselle lahjasta :)

Kaksoset!

Tässäpä taas pitkästä aikaa.

Olisi aikamoista vähättelyä sanoa ensimmäistä ultraa tuplayllätykseksi, oli sen verran sanoinkuvaamaton reissu.

Ensinnäkin ensimmäinen uuden elämän näkeminen oli aivan upea kokemus ja että kaksoset! Olin aivan huuli pyöreänä ja silmät kosteina. Ehdottomasti tähän mennessä elämäni onnellisin hetki. Tosin välillä kävi mielessä että mihin piilokameraan tässä on joutunut, koska eihän tällaista voi meille tapahtua.

Pienokaiset olivat hyvin liikunnallista sorttia ja tällä ultrahoitajalla meni aikataulut kokonaan sekaisin mittaustensa kanssa. Kaikki näyttää kuitenkin onneksi olevan hyvin näin ensisilmäyksellä.

Oli mahtava hetki kun hoitaja tuskaili kun ylempi ei halunnut poseerata ultralaitteelle, mutta kun silitin hieman Heidin vatsaa niin pikkuinen kääntyi kiltisti sopivaan asentoon.

Noh, tulevaisuus pelottaa tietenkin. Uskon kyllä että selviämme arjesta jotenkin, vaikka todella vaikeaa se varmasti tulee olemaan. Eniten tällä hetkellä pelottaa että meneekö raskausaika ja erityisesti synnytys hyvin.

En kyllä valita!

Ei ole tosiaan blogia tullut kirjoiteltua liikaa saatikka kotitöitä tehtyä, tämä perhanan helle taitaa viedä ylimääräisen aktiivisuuden. Tälläkin hetkellä hikoilen kolmelta aamuyöllä yli 20 asteen helteessä... Suomen kesät vähälumisia todella. Valmistaudun 12h yövuoroon ja käännän unirytmiä siis. Silmät ristissä onkin paras luoda sujuvaa teksitä.

JYMY-YLLÄTYS

Ihan pikaisesti ja lyhyesti päivitän tässä meidän kuulumisia ennen unille kömpimistä.

Tänään (tai oikeastaan eilen kellosta päätellen) meidän 3-vuotisen yhteistaipaleen kunniaksi pääsimme ensimmäistä kertaa ultraäänitutkimukseen (rv 12+1). Jännitimme valtavasti neuvolaa ja pelkäsimme pahinta. Elämäni hienoin hetki oli nähdä elävä ja kovasti liikehtivä vauveli :) ...ja sitten toinen!! Molemmat kyynelehdittiin kyllä seuratessamme pikkuisten vilkasta liikehdintää. Elikkäs kaksosia sitten odotellaan :) Aika suuri mullistus! Menee suunnitelmat uusiksi, mutta taidan kertoa niistä lisää, kunhan saan vähän lepoa ja selviteltyä ajatuksiani.

Hellettä ja rokkia

Onneksi emme ammatiksemme bloggaa, ollaan aika laiskoja näköjään tässä :)

Hellettä on piisannut ja rusketusta on yritetty kovasti hankkia :) Janne on tuskaillut töissä kuumuuden kanssa, ei taida tullin työvaatteet olla mistään vilpoisimmasta päästä. Itse olen kuitenkin päässyt rannalle viettämään hellepäiviä ja polskinut innoissani joessa. Mutta nukkuminen meinaa olla välillä vaikeaa, kun asunto on kuin sauna, eikä oikein viilene millään. Nyt näyttäisi onneksi vähän siltä, että sateita ja sitä kautta viilennystä on luvassa. 

Toivottavasti lauantaina ja sunnuntaina ei kuitenkaan sada, vaikka niin taitaa sääennusteet lupailla. Viikonloppuna on nimittäin luvassa joensuulaisen elämänmenon vuosittainen kohokohta, joka saa koko pikkukaupungin heräämään eloon ja vilkastuttaa kaupungin menoa. Kysehän on tietysti perinteikkäästä Ilosaarirockista :) Olemme ostaneet lippumme jo ajat sitten ja tuolla ne kirjahyllyssä odottelevat viikonlopun koittamista. Tänä vuonna rokki sujuukin rauhallisimmissa merkeissä, kun en tietenkään raskauden vuoksi voi nautiskella alkoholipitoisia juhlajuomia. Mutta sehän ei tietenkään pienennä hauskanpidon ja rokkifiiliksen määrää :) Tuleepahan kerrankin enemmän keskityttyä musiikkiin. Jannella on vielä yksi yövuoro ja sitten alkaa pienimuotoinen rokkiloma eli loppuviikko vapaata. Tämän vuoden rokissa lieneekin parasta yhdessäolo, kun saa nauttia useamman päivän rakkaan seurasta.

Perjantaina ennen rokkia on vielä luvassa jänniä hetkiä, kun minulla on työhaastattelu osa-aikaiseen ja määräaikaiseen sosiaalipuolen virkaan, joka kestäisi siihen asti, kunnes vuoden lopulla jään (toivottavasti) äitiyslomalle. Pätevyys on kunnossa sosionomin tutkinnon myötä ja työkokemusta soskusta löytyy, joten lienen ihan varteenotettava ehdokas. Sinänsä en välttämättä tarvitsisi töitä, vaan voisin keskittyä pelkästään opiskelemaan loppuvuoden, mutta tuo työ kiinnostaa, koska se keskittyy toimeentuloturvaan, ja työkokemustahan ei taida koskaan olla liikaa.

Ensi viikolla meidän vuosipäivänämme on ensimmäinen ultraäänitutkimus, jossa selviää, onko tuolla masussa oikeasti joku asukki. Jännittää :) Joensuussa odottaville on tarjolla kolme maksutonta ultraäänitutkimusta. Ensi viikolla on myös tarkoitus palata takaisin sorvin ääreen opiskeluhommissa, kun pahoinvointikin on tainnut jo suurimmalta osin helpottaa. Gradu ja sivuainekandi odottavat tekijäänsä. Ostin uuden kannettavan tietokoneen ja yritän totuttautua tämän käyttöön.

Naapurin Laura on saanut minut kiskottua rannalle ja pitänyt tehokkaasti yllä sosiaalista elämääni :) Henkisestikin olo on nyt ollut virkeämpi ja tuntuu, että jaksaa paremmin. Kaasoni Heidi on nyt kahtena viime viikkona ollut maanantaisin yökylässä. Ihana on ollut jutella kaikessa rauhassa ja nauttia ystävän seurasta. 

Pikkasen päivitystä

Nyt on jäänyt blogin kirjoittaminen vähemmälle. Syynä on pahoinvointi, joka tuntuu pahenevan, mikäli viettää paljon aikaa näyttöpäätteen tai telkkarin ääressä. Ei siis paljon lohduta dvd-boksit, jotka ostettiin minun viihdytykseksi, kun pahoinvointi estää tekemästä gradua.

Pahoinvointi on kyllä yllättänyt. Se on jotenkin niin kokonaisvaltaista ja rajoittaa kaikkea. Tuntuu, että ei tule normaali elämästä yhtään mitään. Välillä on tuntunut, että olen eristäytynyt kokonaan muusta maailmasta ja elämässä ei ole mitään sisältöä. Olen paljon itkeskellyt yksinäisyyttäni ja murehtinut ajan hidasta kulumista. Tämä lienee ollut rankkaa myös Jannelle, joka ei oikein voi auttaa mitenkään ja joutuu töiden vuoksi olemaan poissa kotoa pitkiä päiviä. 

Nyt tähän alkaa kuitenkin vissiinkin tottua tai oikeastaan turtua. Ehkäpä sitä vaan oppii elämään pahoinvoinninkin kanssa. Vähitellen on alkanut oppia joitakin keinoja, miten helpottaa oloaan. Pahinta, mitä voi tehdä on erakoitua. Yksin, neljän seinän sisällä oleminen vain pahentaa tilannetta. Raitis ilma helpottaa oloa kummasti ja omista fiiliksistä pitää saada puhua ystävien kanssa. Sosiaaliset tilanteet saavat asiat asettautumaan oikeaan kontekstiin, kun niitä ei jää paisuttelemaan yksinään. Gradu ei karkaa mihinkään, vaan se kyllä jaksaa odottaa tekijäänsä. Tämä on vain ohimenevä vaihe, jonka jälkeen voi yrittää uudelleen.

Tiistaina kävimme ensimmäisen kerran neuvolassa :) Kaikki hyvin tällä hetkellä. Neuvolan täti oli mukava ja tietoa tuli erittäin paljon. Ensimmäinen ultra on nyt varattu ja ajankohta on 21.7.

Odotuksen iloa, no sitäkin.

Sääliksi käy toista pahan olon ja voimattomuuden takia. Mielestäni Heidi on jaksanut hyvin, mutta häntä itseään taitaa turhauttaa voimattomuus ja aikaansaamattomuus. Ymmärtäähän sen toki.

Jeps, tupakkalakko sujuu. Tosin korvaustuotteisiin ratkesin töissä ja nyt en oikein osaa olla niitä käyttämättä. Kyllä voip sanoa että tuo nikotiini on kerrassaan mahtava aine kun ei osaa olla ilman.

Vapaat alkoi, tai no johan ne alkavat olla loppupuolella. Ensimmäisenä vapaapäivänä nukuimme kevyet 18-tuntia, samalla sotkettiin unirytmit ja tuhlattiin yhdessäoloaikaa. : (

Mukavaa on ollut, ollaan puhuttu siitä että harmittaa se että kun väsyy töissä, niin ei oikein jaksa olla kunnolla läsnä yhdessäoloaikana ja siitä että kieltämättä tässä tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi. Ei vain osaa samaistua oikein Heidin oloon ja tunteisiin. Itse en kuitenkaan vietä aikaani yksin kotona, enkä koe raskauspahoinvointia... vaikea siihen on mitään sanoa kun kymmenen kertaa päivässä on "paha olo".

No osaahan näistä vapaista kyllä nauttia ihan eri tavalla.

Kävin kirjastossa. Lainasin Kati Saurulan "koiruohon kaupunki" kirjan, tämä Kati on tullista virkavapaalla ja kirjoitti esikoiskirjan... en ole henkilöä kylläkään tavannut.

Vauvalehtiä lainasin myös pari. Katsoin ensin kaksplus-lehtiä, mutta totesin että taidan mennä hieman asioiden edelle. : ) Hyvinhän nuo näytti kelpaavan, pitää tietysti minunkin lukea nuo läpi lähipäivinä.

Tulomatkalla kaupasta suklaata ja mansikoita odottavalle äidille, heh. Arpapeliä hieman ostaa syötävää kun moni asia tuntuu ällöttävän, tuntui kuitenkin maistuvan rakkaalle.

No tulipas vähän harhauduttua aiheesta, mutta eikai se ole näissä plokiloissa kiellettyä.

Purppausta

Olin ajatellut, että seuraava blogipäivitykseni on oikein iloinen ja aurinkoinen, koska olen näköjään lähinnä vaan valittanut kaikesta nuissa aikaisemmissa kirjoituksissani. Elämäni kuitenkin on aika kivaa ja olen tyytyväinen ;) Taidan vaan olla niitä ihmisiä, jotka tuppaavat valittamaan vähän joka asiasta, eivätkä muista kertoa positiivisia juttuja. Tarkoituksena oli siis muuttaa kaavaa.

No mutta suunnitelmat muuttuvat.. vaikea kirjoittaa iloista tekstiä, kun olo on kaikkea muuta. Eilen se nimittäin sitten alkoi, nimittäin Pahoinvointi. Tuo aikaisempi heikko olo ei todellakaan ollut muuta kuin lämmittelyä tätä olotilahelvettiä odotellessa. Kerkesin jo huokaista helpotuksesta, että aika helpolla taidan päästä pahoinvoinnin suhteen. Hetkelliset pienet yökötyksethän nyt on helppoa kestää. Mutta sitten alkoi 7. rv. Kaikki ällöttää ja oksettaa. Joka paikassa haisee pahalle (noi saakelin pihlajat tosta pihasta vois polttaa), ruokakaappeja ei uskalla avatakaan, koska siellä on ihan ihme lemuja (siivosin ne vasta vähän aikaa sitten, koska ne mielestäni haisi). Eikä sitä sitten myöskään nukuta, kun oksettaa ja pissattaa koko ajan (vessapaperia kuluu yllättävän paljon). Saatikka, että löytyisi hyvää asentoa, kun rintoihin koskee ihan jumalattomasti (oispaan ees pienemmät rinnat). Yritäppä tässä sitten vielä jotain liikuntaa harrastaa. Tisseistä pitäis pitää vissiin koko ajan käsillään kiinni, ettei ne pomppis, ja eihän tonne pihallekaan voi mennä, kun siellä haisee ja on liian kuuma. Huoh.

No niin, tulipahan purppastua. Jospa nyt helpottais ärsytys ;)

Positiivisiakin juttuja on. Tilasin netistä uusia rintsikoita, kun tarvii isomman kuppikoon jo näin alussa. Vaatteiden ostaminen on aina kivaa :) Joo, ja ruisleipä on kauhean hyvää, nam nam. Ja asunto ei ole vielä muuttunut saunaksi kuten viime vuonna, vaan täällähän on ihan mukava lämpötila :) Niin ja Janne on ihana. Henkinen fiilis on siis mukavasti plussan puolella, vaikka fyysinen olotila onkin aika kamala.

7. rv alkaa, eli kuusi viikkoa täynnä

Nyt masusta pitäisi vissiin alkaa löytyä sellainen katkaravun näköinen asukki :)

Innostuttiin tosiaan kirpparilla ja ostettiin pinnasänky. Tuolla se makkarissa nyt nököttää kissojen ihmeteltävänä :) Ollaan varmaan pikkasen hätäisiä, mutta toisaalta parempihan nuita kustannuksia eri hankinnoista on jakaa useammille kuukausille. Tosin, että ei tuosta pinnasängystä kovin kummosia kustannuksia tullut :) Meidän molempien vanhemmat haluavat auttaa kaikessa, ja omat vanhempani ovat jo luvanneet kustantaa kaikki vauvan tarvikehankinnat. Mieluummin haluaisin kuitenkin, että me itse vastaisimme kustannuksista, mutta toisaalta iso juttuhan tämä on myös meidän vanhemmillekin. He varmasti haluavat olla odotuksessa mukana edes jollain tavalla, olipa se sitten vaikka tarvikkeiden hankinnoissa avustamalla.

Tämä tiistaipäivä olikin sitten alavatsakipuilua. Ei kovin pahaa kipua, sellaista nippailua vähän väliä. Pitäisi vissiin uskoa ja luottaa, että tämä on ihan normaalia, mutta.. ei tästä pelosta pääse eroon noin vain. Ensimmäistä neuvolaa odotetaan innolla, ja olo on edelleen aika epäuskoinen. Ei uskalla toivoa liikoja, ettei pettyisi pahasti. Tosin kai tässä kuitenkin jotenkin uskaltaa luottaa, että ainakin joku päivä meille saadaan vauva, kun ostettiin tuo pinnasänkykin ;)

Olen hyvin onnellinen ja onnekas, että minulla on sellainen puoliso, joka puhuu ja pussaa :) On hienoa jakaa nämä kokemukset ja tunteet toisen kanssa. Puhuminen hälventää myös pelkoja, sillä niiden ääneen sanominen voi heikentää niiden voimaa. Joskus kun asioita paisuttelee aivan suhteettoman suuriin mittasuhteisiin vatvomalla niitä yksinään oman päänsä sisällä. Janne on aina ollut hyvin huomaavainen, ja siksipä hän tekee tästä kaikesta minulle paljon helpompaa. On niin ihana yhdessä suunnitella ja fiilistellä :)

Malttamattomat?

On ollut hulinaa tämä koko aika. Olen itsekin ollut tupakkalakossa saman aikaa kuin Heidi, syystä että en halua tehdä Heidin olosta yhtään sen kamalampaa kuin mitä se silloin tällöin on. Ajattelin ensin toteuttaa tämän ilman mitään korvaustuotteita, mutta töissä huomasi kyllä että parempi jauhaa purkkaa kuin hermota töissä. Tänään hoksasin senkin että taitaa tulla "selvä kesä", no ei kai sekään haitaksi ole.

Kaikenlaiset nipistelyt sun muut vaivat huolestuttavat minuakin ja taitavat vaikuttaa omaankin unenlaatuun pikkuisen, sen verran tillintallin olen aina välillä.

Heidin jaksamista ihmettelen, tuntuu että hänellä riittää energiaa paljon paremmin kuin minulla, mikä taas saa minut tuntemaan itseni pikkuisen laiskahkoksi :)

Mutta asia, mihin otsikkokin viittaa. Tänään kävimme kiertelemässä kirppareita ja tokihan sieltä hyviä löytöjä tuli tehtyä. Pinnasänky 10€ ja siihen hoitoalusta 5€. Molemmat ovat vieläpä hyväkuntoisia ja sänky on vieläpä hieman samannäköinen kuin minulla pienenä (tästähän on aikaa melkein 30-vuotta).

Kun olimme kasanneet sängyn ja ihastelimme sitä omassa sängyssä pötkötellessämme, huomasin että tällaiset pienet asiat tekevät odotuksesta koko ajan konkreettisemman.

Aiemmassa kirjoituksessanihan kerroin että tätä on vaikea uskoa todeksi, nyt se on taas hieman helpompi uskoa :)

Nyt taidan lopetella kirjoitukseni tähän ja hieroa murun alaselkää, kun hän niin kovasti sitä valitteli. Uusi sänky pitäisi hankkia, mutta ne kun maksavat aika paljon enemmän kuin pinnasängyt, joskus joskus...

Vuoristorataa

Liekkö sitten hormoneista vai mistä johtuvaa, mutta kyllä on yhtä tunteiden myllerrystä ollut tämä viikko. Eilinen meni itkua vääntäessä, mutta onneksi tänään on ollut pikkasen iloisempi päivä. Taidetaan molemmat pelätä aika paljon mahdollista keskenmenoa tai muuta ongelmaa tämän vasta alkumetreillä olevan raskauden suhteen. Ensimmäinen neuvolakäynti on vasta juhannuksen jälkeen, mutta toivon kovasti, että siellä saisi hieman edes mielenrauhaa. Tuntuu, ettei hallitse omia tunteitaan ja ahdistus meinaa hyökyä päälle ajoittain.

Kissat mahtaa pitää minua tärähtäneenä, kun mielialani vaihtelevat itkusta raivoon. Alle vuoden ikäinen kissamme Onni oppi yllättävän nopeasti uuden säännön, ettei sänky ole kissojen nukkumapaikka. Vanhempi kissamme Hilma on aina ollut nopea oppimaan kieltoja. Tosin välillä tuntuu, että Hilma oikein uhallaan tekee kaikkea kiellettyä, jotta saisi huomiota. Tänään olen löytänyt Onnin jo useampaan otteeseen meidän sängystä loikoilemasta. Sydän särkyy, kun toinen niin kovasti haluaisi viereen pötköttelemään. Onni nostaa etutassut sängyn reunalle ja katsoa tapittaa minua silmiin, jotta voisko hän sittenkin tulla viekkuun. Snif.. Janne on yövuorossa ja enhän minä osaa nukkua yksin. Nyt tekisi erityisen paljon mieli antaa periksi Onnille ja antaa sen tulla viereen kehräämään. Pitäisi käyttää vissiin tämä valvomisaika hyödykseen ja lukea tenttiin tai työstää gradua, mutta tuntuu, ettei jaksa. On hyvin väsynyt olo, mutta ei nukuta.

Tupakoimattomuus jatkuu. Välillä tuntuu, että antaa olla, nyt meen röökille. Mutta onneksi olen saanut sinniteltyä niin, etten ole sortunut kertaakaan. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän sortuvani useamminkin, jos kerran erehdyn antamaan itselleni luvan polttaa. Parempi siis pysyä erossa kokonaan tupakasta. Sitä paitsi, tässä on kuitenkin tarkoitus lopettaa KOKONAAN, ei vain raskauden ajaksi.

Mieli lepää alkuraskauden aikana.. ?

Kun tätä raskautta yritettiin kuitenkin pidemmän aikaa, ajattelin, että kyllä se stressaaminen sitten helpottaa, kunhan vaan raskaustesti näyttää positiivista. Enpä pahemmin olisi voinut erehtyä. Nythän tätä huolta ja pelkoa vasta riittääkin. Joka ainoa nipistely tms mahassa on varmasti merkki keskenmenosta tai jostakin muusta pahasta ja jos sitten kuitenkin on niin, ettei tule keskenmenoa niin tuulimuna se sitten on. Huoh.. Keskenmenon pelko on koko ajan läsnä ja en pääse millään eroon tästä alakuloisesta ja ahdistavasta tunteesta.

Lopetimme tupakoinnin muutama päivä sitten. Yllättävän kivuttomasti tämä on sujunut, vaikka toki vieroitusoireita ja pinnan kiristymistä on selvästi havaittavissa. Ensimmäisen tupakoimattomuuspäivän jälkeen alkoi tiputteluvuoto, joka tietysti on saanut meidät huolestumaan. Vuoto on erittäin vähäistä, lähinnä värjää kerran pari päivässä vessanpaperin hennon vaaleanpunaiseksi, mutta se kyllä riittää saamaan minut pois tolaltani ja tihuuttamaan itkua.

Tässä sekoamisen sivussa olen yrittänyt vääntää gradua, joka tällä hetkellä on noin puolessa välissä menossa. Raskaushuolet, tupakoinnin lopettamisesta johtuvat vierotusoireet ja väsymys eivät kyllä yhtään auta kirjoitusprosessin edistymisessä. Alkuviikosta sain kuitenkin ohjaavalta professorilta erittäin positiivista palautetta työn tämän hetkisestä tilanteesta ja muutamia todella hyviä vinkkejä aiheen syventämiseksi, joten niiltä osin gradu sujuu mainiosti. Jos en tässä kriisiydy ihan lopullisesti tai ala kärsiä kauheasta pahoinvoinnista, gradun pitäisi olla valmis kesän jälkeen.

Ei ainakaan tämä odottava nainen ole hehkeimmillään alkuraskauden aikana ;) Jatkuva stressaaminen ei kyllä kovin hehkeäksi tee. Janne oli varmaan mielissään, kun lähti tänään iltavuoroon muutaman vapaapäivän jälkeen. Saa miesparka vapaata hermoheikosta vaimostaan :)

Ihmeissään oleva mies.

Heidi siis herätteli minut silloin aamulla ja näytti positiivisen testin. Olin aikalailla pöljähtänyt kun tuollaisilla uutisilla herätellään, unet kyllä karisivat nopeasti.

Ei tässä meinaa vieläkään uskoa todeksi tuota uutista. Aikuisiällä olen haaveillut jälkikasvusta ja haaveiden pikkuhiljaa todeksi muuttuminen tuntuu hurjalta.

Olemme nyt kertoneet vanhemmillemme ja muutamille ystävillemme. Hyvin iloisin mielin on uutinen otettu vastaan. Omalta äidiltäni sain vauvateemaisen kuvakehyksen, ovat kuulemma pidemmän aikaa pitäneet moista lahjaa varalla.

Eräiltä ystäviltämme saimme pikkuruisen bodyn, kai tuota vaatetta bodyksi kutsutaan.

t: kokenut lastenhoitaja.

Ihania lahjoja.

Tunteeni on nyt ollut täynnä hämmennystä, iloa ja pelkoa. Kunpa kaikki menisi hyvin Heidillä ja PikkuNuulla. Olenkin jo sanonut Heidille että istut sitten seuraavat 9kk sohvalla ja otat hyyvin rauhallisesti. Ei ole uskonut minua ja sanoo että jotkut synnytyslihakset voipi mennä huonoon kuntoon :p

Kissojamme, eli Hilmaa ja Onnia olemme vieroittaneet pois sängystä. Yllättävän hienosti ovat oppineet pysymään poissa.

Tupakkalakossa olen ollut nyt 1½ vuorokautta. Motivoi aikalailla se että voi tehdä muillekin kuin itselleen hyvää lopettamalla. Hermot ovat olleet tietenkin kireällä varsinkin kun ilman korvaustuotteita ajattelin tämän tehdä.

Rakas ihana vaimoni on ollut urhoollinen, ei taida olla yhtään samanlainen hermoraunio kuin minä. On saanut keskityttyä opiskelujenkin suorittamiseen ja suunnittelemiseen kaiken muun härdellin ohella.

Neuvola-aika 28.6.2011. Pitääpäs kysyä nyt että onko minulla vapaata silloin vai joutuuko vaihtelemaan vuoroja.

Sujuvasti luettavaa tekstiä luvassa, kunhan selviydyn näistä niksoistani. Nyt saa välttää.

Onnea ja pelkoa

Tällä viikolla koimme huumaavia onnenhetkiä, kun raskaustesti näytti viimeinkin kahta viivaa. Kun se kauan odotettu hetki koitti, taisimme molemmat olla aika mykistyneitä :) Halusimme aloittaa tämän raskauden kunniaksi kirjoittamaan blogia, jossa voimme molemmat jakaa raskauden aikaisia tuntemuksiamme omista näkökulmistamme.

Minulla oli tarkoitus tehdä raskaustesti vasta nyt viikonloppuna, mutta keskiviikkoaamuna heräsin aivan liian aikaisin kauheaan vessahätään ja ajattelin, että nyt kyllä pissin siihen tikkuun olipa se liian aikaista tai ei. Olin jo vähän epäillyt, että plussaa sieltä voisi tulla, koska olin tuntenut outoja tuntemuksia noin viikon verran. En siltikään uskaltanut ajatella sitä todeksi ja niinpä olin hyvin yllättynyt positiivisesti tuloksesta. Ryntäsin välittömästi herättelemään Jannea ja sen jälkeen googlettamaan, että milloin tässä kaupungissa aukeaa ensimmäinen apteekki. Kahdeksan maissa aamulla me yleensä hyvin aamu-uniset ihmiset istuimmekin autossa apteekin edessä odottaen apteekin aukeamista. Varmistustestejä piti tehdä pari kappaletta ennen kuin uskalsimme uskoa uutista todeksi. Onneksi Jannella oli sopivasti pari päivää vapaata, että saimme fiilistellä asialla yhdessä.

Olemme enemmän tai vähemmän ahkerasti yrittäneet lasta viime elokuisista häistämme asti. Siispä jossakin sisuksissa oli jo alkanut itää ajatus siitä, että meissä on jotain vikaa ja tutkimuksiin on kohta puoliin suunnattava. Siksipä positiivinen testitulos oli suuri helpotus, huolimatta siitä, että raskaus on vielä näin alussa ja keskenmenon riski on aina olemassa. Nyt olemmekin sitten molemmat peloissamme ja jännityneinä siitä, että kestääkö tämä raskaus ja pysyykö meidän vauvanalkumme tuolla tarpeeksi kauan. 

Tämän hetkiset raskausoireet: mielialan vaihtelut (etenkin herkkyys), jatkuva vessahätä, väsymys ja pahoinvointi (ei oksentelua), joka iskee etenkin, jos unohtaa syödä tarpeeksi usein.

Työnimeksi pienokaiselle annettiin PikkuNuu :)