On ollut tässä nyt noin viikon ajan jotenkin outo olo. Kipuilua ja väsymystä. Tuntuu, että maha kasvaa valtavaa vauhtia, mutta silti en oikein vieläkään täysin ole sisäistänyt olevani raskaana. Paino tosin ei nouse, se on edelleen vähemmän kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Ilmeisesti tämä raskaus toimii mulle laihduttavasti ;) Tosin, että kyllä niitä kiloja vielä kerkeää tulla. Ja PALJON. Hirvittää ajatus siitä, miten iso minusta oikeasti tulee, kun oli tuota lähtöpainoakin ihan riittävästi.
Alkaa jännittää ensi viikon rakenneultra. Jossakin tuolla syvällä tikittää ajatus siitä, että entä jos kaikki ei olekaan hyvin. Vaikka kaksosraskaus aluksi säikäyttikin ja ensimmäiseksi raskaudeksi olisin toivonut ihan normiraskautta, silti tuntuu hirveältä ajatus menettää toinen näistä masuasukeista. Luen ehkä liikaa keskustelupalstoja, kun saan itteni peloteltua keskenmenoilla, sikiövaurioilla, ennenaikaisilla synnytyksillä jne. Mutta toisaalta tuntuu, että on niin yksin kaiken tämän keskellä. En ymmärrä raskaus- ja vanhemmuusintoiluista mitään, kun en aiemmin edes haaveillut lapsista. Tuntuu, että en oikein tiedä mistään mitään.
Gradua olen saanut työstettyä jo pikkuisen eteenpäin ja näyttää siltä, että enköhän minä sen valmiiksi saa parissa kuukaudessa. Muilta osin olen kyllä haudannut haaveet maisterin papereiden saamisesta tänä vuonna. Kandin tutkinnon voisi ottaa kuitenkin ulos, että tuntisi edistyneensä näissä opinnoissa. Tuntuu vaan, että ei ole voimia tiukkaan opiskelutahtiin. Toisaalta tuntee itsensä laiskaksi, kun ei saa itseään pakotettua loppusuoran puristukseen.
Kävin tänään ensimmäistä kertaa mammajumpassa ähkimässä. Jumppa oli mukavan leppoisa, mutta jälkeenpäin mulle tuli paha olo. En tiedä sitten, mistä lie johtunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti