Hyvää Joulua!

Olivian ja Erinin joulukorttiposeeraus

Jouluyön tervehdys meidän jo hiljentyneestä residenssistä. Jouluaatto sujui varsin leppoisissa merkeissä kotosalla. Tytöt saivat vinon pinon ilmeisen mieleisiä lahjoja. Tosin äidin vaatelahjat hävisivät aika selvästi kaikille lelulahjoille ;) Joulu on saanut kyllä ihan erilaisen merkityksen näiden pienokaisten myötä. Minulle tämä on ennen kaikkea lasten ja perheen juhla.

Hali siskolle

Joulukuu on ollut meille varsin erilaista aikaa, kun Janne on ollut myös kotona isäkuukauden merkeissä. Olemme saaneet nauttia ihan kunnolla perheen kesken olemisesta ja ladata akkuja ensi vuoden kiireitä varten. Syksy oli varsinaista tasapainottelua minun opiskelujen, Janne työn ja koulutuksen ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Näyttää onneksi kuitenkin hyvin vahvasti siltä, että kevätlukukauden aikana saan maisterin paperit kouraan ja yksi etappi on suoritettu :) Helppoa tämän koti-äitiyden ja opiskelujen yhdistäminen ei ole ollut ja iso kiitos sen onnistumisesta kuuluu appivanhemmille, jotka ovat auliisti auttaneet meitä hoitamalla tyttöjä.

Hilma saa hellyyttä, tosin aika kovakouraista

Tytöt ovat kasvaneet ja kehittyneet huimasti. Molemmat ottavat jo askeleita, mutta kontaten mennään sujuvammin. Yksittäisiä sanoja tulee ja siihen täydennykseksi omaa kieltä :) Varsin touhukkaita tapauksia ovat nämä meidän termiitit. Tuntuu, että pitäisi olla silmät selässäkin. Kerkeävät kyllä joka paikkaan. Suosikkikohteita tuntuvat olevan kaikki ne paikat, joista äiti ja isi ovat kieltäneet, kuten kissanvessa ja kissojen ruokakupit.

Rakkauspakkaukset

Parin viikon päästä meillä juhlitaankin sitten 1-vuotiaita Oliviaa ja Eriniä! Vuosi tuntuu menneen todella nopeasti ja samalla muuttaneen meidän elämän ihan täysin. Tosin vain paremmaksi. Eipä ihminen juuri onnellisempi voisi olla, kun on saanut tälläisen onnen. Toivottavasti ensi vuosi on myös täynnä onnen hetkiä. Onnellista Uutta Vuotta!

Epävarmuuden peikko

Olen alkanut huomata omassa epävarmuudessani tietynlaisen kaavan. Koen monissa tilanteissa olevani kokemattomampi kuin muut. Syitähän on monia: ikä, koulutustaso, työkokemuksen määrä, lasten määrä/ikä jne. Aikaisemmin en ole tajunnutkaan, miten selkeää kaavaa tämä noudattaa. Ja nimenomaan asioissa, joissa en mitenkään voi nousta samalle tai ylemmälle tasolle kuin toinen. Ei minusta vaan tulee vanhempaa kuin minua vaikkapa kolme vuotta vanhemmasta kaverista. Tavallaan odotan koko ajan saavuttavani yhdenvertaisen tason kriteeristöllä, joka jo alunperin on minua vastaan. Koomisinta on se, että minä itse omassa päässäni luon nämä kriiterit, joiden perusteella minun on syytä olla epävarma, koska en ole samalla tasolla. 

Esimerkkinä voidaan käyttää netin keskustelufoorumeita ja facebookin ryhmiä. Koen jotenkin alitajuntaisesti olevani muita huonompi, koska esimerkiksi minulla on nuoremmat lapset, enkä siis siten voi tietää, mitä vaikka pari kuukautta vanhempien lasten elämä on. Suuri epävarmuustekijä on myös se, että nämä ovat minun ensimmäiset lapset, joten en tietenkään voi tietää lasten kasvattamisesta mitään verrattuna niihin konkareihin, joilla jälkikasvua on jo siunaantunut useampaan otteeseen. Siis omasta mielestäni. Kukaan ei ole minulle koskaan sanonut, että olet huono äiti ja mielipiteesi ovat sieltä ja syvältä. Tämä kritiikki tulee siis minun omasta päästäni.

 Ensimmäinen äitienpäivälahja Jannelta, Olivialta ja Eriniltä

Olen alkanut kyllästyä tähän epävarmuuteen ja ajattelinkin tehdä itselleni lupauksen, että lopetan oman itseni arvostelun ja alan pikkuhiljaa luottaa omiin kykyihini ja mielipiteisiini. En halua antaa lapsilleni esimerkkiä epävarmasta ja turhan itsekriittisestä aikuisesta. Miten voin opettaa heitä olemaan itsevarmoja, jos en itsekään ole sitä? Jos nyt järjellä ajatellaan, niin se, että omaa jotakin enemmän kuin minä, ei tee toisesta ihmisestä parempaa tai viisaampaa kuin minä. Vain minä voin olla asiantuntija omassa elämässäni. Koulutustaso, ikä, tulotaso jne. eivät vielä takaa, että löytyy mitään ihailtavan arvoista. Kaikki lähtee luonteesta. Olenhan minä itse todistanut sosiaalityöntekijänä, ettei monilapsisuus tee vielä hyvää äitiä. Enkä nyt tarkoita, että kritisoisin mitenkään monilapsisia perheitä ja niiden vanhempia, vaan yritän selittää itse itselleni, että en ole sen huonompi kuin muut. 

Toki minä käyn keskustelufoorumeilla ja keskusteluryhmissä osaksi sen vuoksi, että saan siellä kuulla neuvoja ja kokemuksia minua kokeneemmilta ihmisiltä (yleensä äideiltä). Mutta pääasiallinen syy on se, että saan vertaistukea ja saan jakaa myös omia kokemuksiani ja mielipiteitäni muiden samassa elämäntilanteessa olevien (tai olleiden) kanssa. Arvostan erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia, ja pyrin ottamaan neuvoksi hyvät vinkit, joita kuulen muilta. Taidan kuitenkin usein unohtaa sen, että myös muut voivat saada niitä minulta.

Mamma sai ruusuja

Taidan tänään katsoa itseäni pitkään peilistä, unohtaen väsyneen näköisen naaman ja liikakilot, ja todeta itselleni, että voin olla ylpeä itsestäni ja saavutuksistani. Tärkeimpinä niistä tämä perhe. Minulla on kaksi ihanaa, hyvinvoivaa ja hyväntuulista lasta sekä toimiva parisuhde. Pakkohan minun on silloin ollut tehdä ainakin jotain oikein.

Meidän perhe kesäkuun lopulla kuvattuna

PS: Viittasin keskusteluryhmiin. Itse käyn vaihtamassa ajatuksia Monikko-onnea -foorumilla ja Facebookin Kaksoset & Kolmoset -ryhmässä, joita voin lämpimästi suositella muillekin monikkovanhemmille. Molemmat areenat vaativat lukemiseen ja kirjoittamiseen ylläpidon jäseneksi hyväksymisen. Tällä tavoin laajalta yleisöltä suljettu keskustelu on avointa, luottamuksellista ja ketään ei tuomita/pilkata kuten joillakin avoimilla keskustelupalstoilla valitettavasti usein käy. 

Minä äitinä

Tänä aamuna selaillessani facebook-päivityksiä silmiini osui varsin puhutteleva teksti. Kyseisen tekstin kirjoittaja M on facebookissa kaverini, mutta varsinaisesti emme ole sen kummempia tuttuja, eikä meitä  taida yhdistää muut asiat kuin se, että olemme sattuneet asumaan samoilla paikkakunnilla. Arvostukseni häntä kohtaan on kuitenkin kasvanut facebookin myötä, kun olen saanut kurkata hänen ajatuksiinsa  tilapäivitystensä muodossa. Tämän blogikirjoituksen aiheena ei kuitenkaan ole herännyt ihailuni M:n ajatusmaailmaa kohtaan, vaan se, mitä ajatuksia minussa hänen tekstinsä sai päähäni pyörimään. Olen tässä siivotessani (hyvä on siivota koneella istuen) tuon tilapäivityksen luettuani miettinyt omaa vanhemmuuttani ja sitä, mitä haluaisin lapsilleni antaa. 

 Äiti tukena matkan varrella

Pitkällisen odotuksen jälkeen minulle ja meille suotiin se ilo ja kunnia, että meistä tuli vanhempia. Muistan, kuinka vielä raskauden loppumetreillä mietin, että olisikohan tätä kuitenkin pitänyt miettiä vähän kauemminkin ja ei minusta vaan ole tähän. Sairaalassa emme saaneet hoitaa pienempää Eriniä samassa mittakaavassa kuin Oliviaa ja kotiin lähtiessä minusta tuntui, että en minä osaa. Olin kauhuissani, että nytkö meidän tässä pitäisi osata olla vanhempia. Minähän pilaan näiden lapsiraukkojen tulevaisuuden jo heti alkumetreillä. Elossa he vieläkin ovat. Terveinä, iloisina ja uteliaina oppimaan uutta ja tutustumaan ympäröivään maailmaan. Vastuu lapsien hyvinvoinnista on meillä. Se on toisaalta ihana taakka, mutta toisaalta hyvin pelottava. Meille on annettu vanhempina suuri valta heidän elämänsä suhteen. Lapsuuden kokemukset, hyvät ja pahat, säilyvät mukana koko elämän ja vaikuttavat ihmiseen valtavasti.

Erin lastenteholla ja äiti ensimmäisiä kertoja syöttämässä 

Lapset kasvattavat myös vanhempiaan. Kyllä vain, tuo toteamus on pitänyt paikkaansa. Olen oppinut tyttöjen myötä monta niin käytännön kuin periaatteellisen tason asiaa vanhemmuudesta. En ole valmis, mutta en usko, että olen koskaan. Olen kuitenkin valmis yrittämään, sillä haluan antaa lapsilleni kaiken hyvän, mitä minulle on annettu ja vielä paljon enemmän. Haluan oppia vanhempieni virheistä ja yrittää olla toistamatta niitä omien lapsieni kohdalla. Yllätyksekseni olen kuitenkin huomannut, että se ei olekaan niin helppoa. Kun on juurrutettu tietynlaiset ajatus- ja käytösmallit, niistä ei noin vain pääsekään eroon.

Minä toivon, että saisin kannustettua tyttöjä tuntemaan, että he ovat hyväksyttyjä ja arvostettuja juuri sellaisina kuin he ovat. Heidän ei tarvitse hävetä itseään missään suhteessa. Heidän ajatuksillaan on merkitystä ja niitä arvostetaan. Tunteensa saa näyttää, eikä niitä tarvitse piilotella. Minä toivon, että heillä on kotona hyvä olla, eikä heidän tarvitse pelätä. En kuitenkaan halua kasvattaa heitä pumpulissa, vaan toivon, että heillä on tarvittavaa itsevarmuutta siihen, että he pystyvät kohtamaaan epäonnistumisia ja muita vastoinkäymisiä. 

Siskokset isin sylissä

Toivon, että tytöt oppivat arvostamaan kotia ja läheisiään. Heille on annettu erityinen sisarussuhde, jota he toivottavasti vaalivat koko elämänsä ajan. Veri on vettä sakeampaa, ja perheeseensä pitäisi pystyä aina turvautumaan. Toivon, että he pitävät aina toisistaan huolta. Myös sitten, kun me vanhemmat emme ole enää täällä. Läheinen aikusiän sisarussuhde on se, mitä minä en ole saanut kokea ja siksi toivonkin niin kovin, että tytöt osaavat arvostaa toisiaan myös aikuisina. Ihminen, jonka kanssa lapsuutensa jakaa, usein ymmärtää sinua myös aikuisena. 

Olivia ja leikkimisen iloa

Jos puhutaan kasvatusmetodeista yms, meillä ei ole päästy vielä varsinaiseen kasvatusvaiheeseen. Vauva-aika on lähinnä hoivaamista. Pohdimme yksi ilta, että tämä vauva-aika taitaa olla sitä varten, että hoivaamisen kautta alkaa valmistautua rooliin kasvattajana. Kun tutustuu ja rakastuu pieneen ihmiseen, löytää itsestään halun tehdä kaikkensa sen eteen, että hänellä olisi hyvä pohja ponnistaa maailmaan. Sehän kotona luodaan. Pohja kaikelle tulevalle. Annetaan välineet selviytyä elämän haasteista. Kasvattajana toivoisin olevani johdonmukainen. Ammattikorkeakoulussa opettaja totesi, että rajat ovat rakkautta ja tämän väitteen minäkin allekirjoitan. Minusta lapset tarvitsevat rajoja ja vanhemman ohjausta. Rajoja ja sääntöjä asettava aikuinen on myös turvallinen aikuinen, kun hän pysyy johdonmukaisena niin, että lapsikin voi ymmärtää, miksi näin toimitaan. Helppohan minun nyt on sanoa, mitä haluaisin vanhempana olla. Kuvailla ideaalitilannetta. Tavoitetta ei voi koskaan saavuttaa, jos luovuttaa jo heti alkumetreillä. Minulla on vastuu ja toivon saavani kannettua sen niin, että saan iloita itsevarmojen ja fiksujen lapsieni onnellisesta elämästä. Saa nähdä, miten siinä onnistun. Lupaan kuitenkin yrittää parhaani, sillä rakastan lapsiani ja haluan antaa heille onnellisen lapsuuden. 

Yhdessä vahvempia

Kuvittelin aikaisemmin tietäväni elämästä melkeinpä kaiken tarpeellisen. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Olivia ja Erin syntyivät. He mullistivat kaiken, hyvällä tavalla. Nyt koen, että minulla ja minun elämälläni on enemmän merkitystä. Jotkut ennen niin tärkeiltä tuntuneet asiat ovat menettäneet merkitystään. Toiset asiat taas tuntuvat eri tavalla löytäneen paikkansa ja merkityksensä. Sanat perhe, koti ja rakkaus ovat saaneet uudenlaisen merkityksen. 

Onni on tämä elämä

PS. Kiitos M, kun herätät ajatuksia. Ehkä sinun kannattaisi kirjoittaa blogia, ajatuksiasi lukisi mielellään varmasti moni. 

Pitkästä aikaa, taas.

Meidän pikkuiset täyttivät tänään 8kk ja niinkuin aiemmasta tekstistä tuli ilmi, vauhti on hurjaa. Voisinpa sanoa nurinkurisesti että Erin ei osaa olla nousematta tukea vasten seisomaan : ) Kumpsuja tulee, mutta mitenkäs ne lapset oppisivat jos pumpulissa eläisivät.
Nyt on kehitelty tyttöjen huonetta turvallisempaan suuntaan, pistorasiat on peitelty ja teippailtu, kaatuvat esineet on poistettu ja turvaportti on asennettu. Poppikone on lastenlauluja ja tuutulauluja varten laitettu jo ajat sitten (olisi pitänyt ostaa joku radio, mutta kun koulutus velvoittaa (inssi) niin kokosin romukaappiosista ihan toimivan kapineen).
Hoitopöytä lähti pois käytöstä kun tämä meidän Olivia mutkuaa ja puntuaa niin että Houdinikin jäisi kalpeaksi kakkoseksi, koitappa laittaa tällaiselle vaippa muuten kuin sylissä! Muutenkin näyttää välillä se touhu siltä että toinen vaippateippi on kiinni vauvan pakarassa ja toinen isin mahassa vaippa peittäen lähinnä vauvan navan. :) huoh, jotta rattoisia vaipanvaihtotalkoita vaan äidille kunhan isi lähtee töihin lepäämään.

Tämän vuoden vuosilomat sun muut alkavat olla nyt pidetty ja työ taas kutsuu. Ensi viikolla alkaakin ammattiini valmistava monimuotokoulutus Helsingissä, joten säännöllisen satunnaisia poissaoloja kotoa tulee jatkumaan seuraavat kolme vuotta! Olisipa tuo koulutuspaikka edes Lappeenrannassa niin olisi lyhyempi matka, mietin kyllä että jossain käsivarren lapissa töissä oleva kiittelee varmasti vielä enemmän näitä "lähiopetuspäiviä".
Oikeastaan nämä reissut pitäisi ottaa vaihtelun, kokemuksen ja rentoutumisenkin kannalta, mutta uskoisin että huoli ja ikävä kodista vetää vielä suupielet alaspäin noilla matkoillani.

Nyt kotona ollessani vahvistui ajatus siitä kuinka vahva nainen minulla on rinnallani. Itsekseni noita syöttöjä ja vaipanvaihtoja hoidellessani on tullut mieleen että minulta varmasti loppuisi voimat jos ei olisi joku jolta tietää saavansa apua silloin kuin sitä oikeasti tarvitsee. Olenhan kyllä saanut apua Heidiltä vaikka hän kovasta flunssasta kärsiikin. Noh, on ainakin yritetty antaa lepoaikaa äipälle ja yritetty kantaa hoitovastuu nyt viime päivinä.

Niin tämä oli tämmöinen kiitos ja kunnianosoitus : )

Kävimme taannoin lomakeskus Huhmarilla katselemassa mummoja... ei vaan kylpemässä ja rentoutumassa kun toi hääpäivä oli. Eipäs tullut mieleeni että eläkeläiset kansoittavat aina kylpylät vaan eipä tuo erityisemmin haitannut. Illalla jätimme väliin ulkona syömisen ja paistoimme reilut annokset sisäfileetä, sanoisin että oli reippahasti parempi vaihtoehto kuin nautiskella jostain kehnommasta ruuasta ravintolassa.

Huomenna olisi 8kk neuvola, katsotaan nyt mitä neuvolatädit ihmettelee. Viimeksi sanoi että ovat porukalla ihmetelleet noiden ennenaikaisesti syntyneiden pienten kaksosten kehitystä. Toivottavasti kaikki on hyvin edelleen. Olivian pään nyökyttelystä pitää kysyä ehkä ensimmäisenä, eihän tuo mitenkään kummallisen näköistä ole mutta kun asiaan kiinnittää huomiota niin tottakai alkaa taas huolestuttamaan että onko pikkuisella kaikki hyvin.

Miniläppäri hajosi, pitänee tuo vanha pöytäkone kasata kun tämä läppärivanhus hidastelee. Noh talvi tulee ja pitänee pitää ilmaston lämpenemisestä huolta, se rotisko nimittäin pitää itse tällaisen pienen huoneen lämpimänä. Eiköhän tuo ole tämän perheen hiilijalanjäljessä kuin pisara meressä.

Touhua ja riemua

Pirpanat leikkimässä

Konttaamisen jalo taito on otettu haltuun sekä Erinin että Olivian osalta. Tosin ryömiminen taitaa välillä olla nopeampaa. Tuossa aamupäivällä vietettiinkin yhteistä konttaushetkeä ja konttailtiin tyttöjen kanssa pitkin huushollia. Naperot oli ihan innoissaan, kun pääsivät seikkailemaan ympäriinsä. 

Suurta riemua tuottaa myös tukea vasten seisomaan nouseminen, joka tuntuu etenkin Eriniltä sujuvan varsin helposti. Meitä vanhempia toki alkaa hirvittää tämä tyttöjen kehitys ja välillä tuleekin lämmöllä muisteltua sitä aikaa, kun ei liikuttu vielä minnekään. Ja tästähän tämä vauhti vaan kiihtyy!

 Olivia ja uusi taito

Erin on riemuissaan

Meillä on ruvettu nukkumaan parempia päiväunia; yhdet aamulla ja toiset iltapäivällä. Tämä auttaa kyllä kovasti, koska pienokaisilla on paljon vähemmän väsymyskiukuttelua ja jaksavat olla hyväntuulisia melkein koko päivän. Yöunet ovat olleet hyvät 3kk:n iästä lähtien. Edelleen mennään yhdellä yösyötöllä, välillä ilman. Yöunille ruvetaan klo 19-20 maissa, yösyöttö klo 4-5 maissa ja uuteen päivään herätään klo 7-8.

Tuon yösyötön lisäksi meillä syödään suunnilleen tähän malliin: klo 8/9 aamupalaksi korviketta, klo 10/11 lounaaksi lihasosetta,  klo 14 välipalaksi korviketta, klo 16/17 päivälliseksi lihasosetta ja iltapalaksi klo 19 puuroa hedelmä- tai marjasoseella. Onhan se välillä aikamoista syöttö- ja vaipanvaihtorumbaa tämä arki! :)

Isin kanssa on aina hauskaa!

Tuo vauvojen ja lasten pyyteetön ilo ja riemu on niin ihanaa. He ovat aidosti innoissaan asioista, eivätkä tarvitse murehtia sellaisista arkisista asioista, joita me aikuiset pyörittelemme päässämme päivät pitkät. Jotenkin tämä lasten kanssa kotona oleminen tuo minullekin sellaista lapsenomaista iloa, joka on valitettavasti vuosien varrella hautautunut erilaisten velvollisuuksien ja muiden stressinaiheiden alle. Elämän ei kuitenkaan pitäisi olla yhtä ja samaa puurtamista ja tulevaisuudesta murehtimista. Lapset pystyvät muistuttamaan siitä, missä elämässä pitäisi osata nauttia. Uteliaisuus, oppimisen ilo ja läheisen ihmisen seurasta ja läheisyydestä nauttiminen tuo iloa elämään. Pitäisi itsekin muistaa välillä edes hetkeksi laittaa arjen murheet sivuun ja elää hetkessä ja nauttia tästä ihanasta elämästä. 

Vauva-aika on tuonut meidän elämään positiivisen käänteen ja antanut mahdollisuuden nauttia erilaisesta elämäntyylistä, mihin on aiemmin totuttu. Ennen tässä opiskelijan ja vuorotyöläisen huushollissa elettiin hyvin epäsäännöllistä elämää.

7kk

Heissan!

Eipäs ole pitkilleen tullut kirjoiteltua tänne. Nuo tyttäret pitävät sen verran kiireisenä, kun saisi olla silmät selässä, kymmenen kättä ja vuorokaudessa 10 tuntia lisää, että kerkeäisi tehdä kaikkea, mitä haluaa. Sitä paitsi olen siirtynyt kyttäämään ja kommentoimaan Kaksoset & kolmoset-ryhmää facebookissa niin ei jää tilitettävää enää blogiin ;) Pitänee yrittää korjata asia ja yrittää saada Jannekin raapustamaan jotain tänne.

 Erin on päässyt niskan päälle

Katsokaapas tarkkaan yllä olevaa kuvaa! Niiiii-in. Ei tuommoisia söpöliinejä voi viedä päivähoitoon, jos vaan on mahdollisuus olla kotosalla heidän kanssa. Niinpä niin, peruin siis päätökseni ja päivähoitopaikkahakemuksemme. En vaan millään halua vielä luopua tästä vauva-arjesta. En halua menettää kaikkia niitä ilon ja onnen hetkiä, mitä näiden pirpanoiden kanssa voi viettää. Kun ei kerta ole pakko.

Tytöt täyttivät elokuun alussa 7kk ja kuten arvata saattaa, touhua ja uuden oppimista riittää joka päivään. Tytöt ovat varsinaisia ilopillereitä, joiden kikatteluun on mukava herätä aamuisin, vaikka muuten ei huvittaisikaan nousta vielä sängystä. He juttelevat ätä-tätä -tavuja, ja välillä vahingossa kuulee myös äi-ti -yhdistelmän. Molemmille puhkesi kaksi ensimmäistä hammasta ennen 7kk:n täyttymistä.

Olivia

Olivia keksi ensin konttausasennon ja omatakeisella tyylillään möngertelee eteenpäin. Edelleen Olivia on pikkusiskoaan jonkin verran painavampi, mutta ei tuo kokoero kovin häävi ole. Olivia on tytöistä se, joka enemmän kaipaa vanhempiensa huomiota ja haluaa syliin. Hän on myös herkempi vierastamaan ja parahtamaan itkuun, jos säikähtää jotakin, kuten kaatumistaan. Olivia on varsinainen voimapesä, joka jaksaa yrittää toistaa uusia juttuja vaikka kuinka kauan.

Erin

Erin on varsinainen seikkailija. Isot sohvatyynyt, jotka laitoimme rajaamaan leikkialuetta olohuoneeseen, eivät enää pidättele tätä neitiä. Johdot, kaukosäätimet, kamerat, tietokoneet ynnä muut tekniset vekottimet kiinnostavat neitiä erittäin paljon. Erin hallitsee paremmin oikeanlaisen konttaustekniikan, vaikka löysikin konttausasennon siskoaan myöhemmin. Hänen tuetta istuminen on myös ollut alusta asti vakaampaa, vaikka onkin siskoaan heiveröisempi rakenteeltaan. Erinin uusi suosikkipuuha on nousta seisomaan matalaa tukea vasten.

Vietimme tänään 2v-hääpäiväämme. Janne oli suunnitellut varsin mukavan ja rentouttavan päivän! Kävimme Huhmarissa polskimassa, söimme hyvin ja nautimme rauhallisesta päivästä. Tytöt ovat siis mummilassa yökylässä, joten olemme saaneet olla ihan kahdestaan.

Olen hyvin ylpeä, että olemme selvinneet vauva-arjessa ilman suuria kriisejä ja pysyneet yhdessä. Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, kun kerron, että tämä vauva-arki on ollut vaativinta aikaa parisuhteellemme. Väsyneenä ei vaan jaksa, mitään. Ensimmäiset kolme kuukautta meni kyllä ihan sumussa. Kolmen tunnin välein tyttöjen syötöt ympäri vuorokauden ja yhteen syöttökertaan saattoi mennä jopa tunti. Ei siinä pahemmin kerennyt panostaa parisuhteeseen, taikka mihinkään muuhunkaan. Nythän tämä on jo helpompaa, tytöt nukkuvat hyvät yöunet, touhuavat mielellään itsenäisestikin ja pitävät toisilleen seuraa, ettei aina tarvita äitiä viihdyttämään. Tosin nyt pitää vahtia, etteivät pääse telomaan itseään tai löydä jotakin ei niin suotavaa suuhun pantavaa lattialta :) 

Päivähoito, hui!

Olivia ja Erin täyttivät 5kk! Aika menee todella nopeasti, vastahan me tultiin laitokselta kotiin. Tapasimme kaveripariskunnan pikkuisen pojan ja meidän tyttöset tuntuivat todelta isoilta hänen rinnallaan, vaikka olivat molemmat reilusti tätä pojua pienempiä syntyessään. Vaikea enää edes kuvitella! 

Erin ja Olivia ovat jo isoja tyttöjä

Molemmat tytöt pyörähtelevät ahkerasti ja höpöttelevät juttujaan. Sylissä ollessa vääntäydytään istuma-asentoon, eikä malteta oikein olla paikoillaan. Todella kivaa on, kun äiti tai isi hyppyttää ilmaan. Kutittelu- ja piiloutumisleikit saavat molemmat nauramaan ääneen. Myös meidän kasvojen koskettelu on uusi hieno juttu, joka miellyttää kovasti.

 Erin ja isi

Olivia ja isi

Jannen töihinpaluu on ollut rankkaa sekä töissäkävijälle että minulle kotiinjääneelle. Tuntuu, ettei aika riitä mihinkään ja ettei millään saa tarpeeksi huomioitua tyttöjä yksilöllisesti, vaikka siihen yritänkin kovasti panostaa. Haluan, että molemmat tuntevat olevansa tärkeitä yksilöinä, eikä vaan kaksosina. Jannelle taitaa olla aika rankkaa se, että tytöille on paljon vähemmän aikaa työn ohessa. Juhannuksena me perheen naispuoliset lähdemme kesäreissuun sukuloimaan Savonmaalle ja isä jää töihin. Ikävä varmaan tulee puolin ja toisin, mutta tytöistä erossa oleminen on varmasti Jannelle aika kamalaa. 

 Pikkusisko 

Kotiäitiys ei sitten kuitenkaan ennakkosuunnitelmista huolimatta tule kestämään enää kovin kauaa. Lokakuun alussa palaan sorvin ääreen yliopistolle ja valitettavasti joudumme laittamaan lapset jo 9 kuukauden iässä päivähoitoon. Tosin vielä on harkinnassa, että voisiko Janne mahdollisesti pitää isäkuukauden ennen päivähoidon aloittamista. En pelkää sinänsä, että päivähoito olisi jotenkin huono asia tytöille. Olen itsekin ollut samoja ikiä päivähoidon aloittaessani, enkä koe, että siitä olisi ollut jollain tavalla haittaa minulle. Mutta silti ajatus siitä, että pienokaiset joutuvat viettämään päivänsä muualla kuin kotona ja ettei meillä enää ole niin paljoa aikaa yhdessä, hirvittää.

Päivähoidon aloittamisikä tuntuu olevan joillekin varsin "kuuma peruna", sillä jotkut tuntuvat tuomitsevan ne vanhemmat, jotka joutuvat viemään lapset jo varhain päivähoitoon. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa valita, kun jollainhan ne lapset on elätettävä ja tulevaisuuttakin on ajateltava. Meillä olisi kyllä jonkinlainen mahdollisuus siihen, että jatkaisin vielä kotona oloa, mutta toisaalta, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta ja eteen tulee ainutlaatuisia mahdollisuuksia, ne on käytettävä. Suomalainen päivähoito on erittäin hyvälaatuista ja luotettavaa, enkä koe tekeväni mitään väärää valitessani työelämän jo tässä vaiheessa. 

Isosisko

Välillä tuntuu, että vanhemmuus ja etenkin äitiys on sellainen asia, jonka perusteella toisia ihmisiä saa moittia ja tuomita todella rankallakin kädellä. Helppo se on huudella, kun ei tiedetä kaikki taustoja. Sitä paitsi kyseessä on henkilökohtaiset, perheen sisäiset asiat, jotka eivät sen kummemmin kuulu kenellekään muulle. Mystinen äitiys, jonkinlainen ihannekuva siitä, millainen äidin pitäisi olla, on täysin turha. Jokaisen tulisi toimia omalla tavallaan ja arvioida omaa onnistumistaan havainnoimalla omien lastensa hyvinvointia sen sijaan, että edes kuuntelisi ulkopuolisten antamaa kritiikkiä ja ohjeistuksia, jotka eivät välttämättä sovellu lainkaan omaan perheeseen.

Itsekin myönnän kärsiväni jonkinlaisesta huonon äidin oireyhtymästä, tai harhaluulosta. Joka puolelta toitotetaan erilaisia ohjeita ja vaatimuksia, jotka eivät todellakaan sovellu meidän kaksosarkeen. Ja minä idiootti poden huonoa omatuntoa siitä, kun yritän vastata jonkun utopistiseen yleiseen käsitykseen hyvästä äitiydestä. Tälläistä yleistä määritystä hyvyydestä tuskin voidaan tehdä ja jos joku niin tekisi, se ei todellakaan pätisi yleismaailmallisesti. Pitäisi osata antaa itselleen kunniaa siitä, että on onnistunut pitämään lapsensa hyvinvoivina ja itsensä suht tervejärkisenä tässä hullunmyllyssä. Ja unohtaa yleiset opit vauvanhoidosta ja jättää arvostelut omaan arvoonsa.

 Erinin päikkärit Kalevi-kirahvin kanssa

Olivian unikaverina Saku-sammakko

Minne miun sylivauvat ovat kadonneet?

Tytöt kasvaa hirmuista vauhtia ja tuntuu, etteivät he enää viihdy oikein äidin sylissä, vaan koko ajan on päästävä lattialle treenailemaan uusia taitoja. Toisaalta tämä kehitys helpottaa arkea, kun pystyy puuhailemaan kotitöitä tyttöjen viihtyessä lattialla keskenään. Kovasti huutelevat toisilleen, juttua riittää kyllä. Mummi elikkäs miun äiti on ollut meillä nyt parisen viikkoa ja lähtee maanantaina pois. On ollut mahtavaa saada apua arkeen, joten suuri kiitos mummille :)

Ei enää niin pienet vauvat

Ensimmäinen äitienpäivä ei mennyt ihan putkeen, kun olin tuhottoman väsyneenä turhautunut, kiukkuinen, itkuinen ja pikkaisen myös apaattinen. Ei siis kovin hienot fiilikset. Sain kuitenkin tytöiltä ja Jannelta ihanan lahjan; hopeisen kaulakorun, jossa on kirjaimet E ja O. Isukki oli ajatellut, että haluaa ensimmäisenä äitienpäivänä antaa sellaisen lahjan, josta jää kunnon muisto. Ihana lahja! Pitänee yrittää itsekin jotakin yhtä hyvää lahjaa miettiä sitten marraskuussa isänpäiväksi.

Äidin ihanaiset

Olivia on jo muutaman kerran pyörähtänyt selältä mahalleen ja Erinilläkään ei tuo virstanpylväs tunnu olevan kaukana. Kovasti treenailevat lattialla. Luonne-erot alkavat tulla selkeämmin esille. Olivia on kärsimättömämpi kuin siskonsa ja hermo tuntuu palavan aika helposti, jos asiat eivät suju neidin mielen mukaisesti. Hauska tapaus tämä tyttö, kun jo tässä iässä pompottaa meitä vanhempia ihan miten sattuu ;) 

Olivia

Erin on varsin hyväntuulinen hymytyttö, joka ei nykyisin enää kiukkua juuri mistään (paitsi väsymyksestä tai nälästä), kun vatsavaivoista päästiin eroon Nutrilon Omneo-korvikkeen avulla. Erin on hyvin kärsivällinen ja on malttanut harjoitella kääntymistä ja esineisiin tarttumista kaikessa rauhassa. Erin osaakin siskoaan paremmin tarttua helistimiin ym ja ohjaa ne aika sujuvasti suuhunsa imeskeltäviksi. Molemmat kuitenkin tunkevat mieluiten suuhunsa omat nyrkkinsä :) 

Erinille elämä hymyilee

Tytsyt voi vallan mainiosti ja nukkuvat edelleen ihanan pitkiä yöunia. Nyt on menty muutama päivä jo klo 19 nukkumaan, syöty yösyöttö vaille klo 6 ja herätty klo 8 maissa erittäin hyväntuulisina. Tosin Olivialle saattaa joutua laittamaan tuttia suuhun yöllä, kun heräilee kesken unien ja tajuaa, ettei tutti olekaan suussa. Eriniä tutinpuutteet ei hetkauta.

Hei, me nukutaan!

Kävimme viime viikolla 4kk-neuvolassa; Olivia 6345kg/60cm ja Erin 5750kg/60cm. Neuvolatädin kanssa meillä ei ihan toiminut homma, ja onneksi saimme vaihdettua hänet toiseen neuvolatätiin tästä eteenpäin.

 Erin ja ilmeisesti järkyttävä kesänhattu 

Olivian kesähattu taitaa olla tylsä 

Kesä tekee tuloaan ja kirpparilta on alkanut tarttua mukaan jos jonkinlaista kesävaatetta tytöille. Tosin kaapit pursuilevat jo muutenkin heidän vaatteita, joten vähempikin voisi riittää ;) Yllä kuvat ensimmäisistä kesämyssyistä, jotka tosin taitavat olla vielä liian isoja.

 Aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä!

Yksin kotona kolmisin

Neljä kuukautta on hurahtanut valtavaa vauhtia! Tytöt täyttivät lauantaina 4 kuukautta ja tänään koitti se kauan pelätty päivä, kun Janne palasi takaisin töihin. Hyvin me tyttöjen kanssa pärjättiin kolmistaankin, mutta kyllä tämä kotiäitiys näytti ihan uudet kasvot, kun ei ole kahta aikuista pitämässä huushollia toiminnassa.

Tytsyt pääsiäisenä mummilassa

Kaksoset ovat ilmeisesti jonkinlainen nähtävyys, kun julkisilla paikoilla liikutaan niin aina tytöt aiheuttavat ihmetystä ja ihastelua. Olo on kuin eläintarhassa! Mikäs siinä, saahan heitä ihailla, mutta jotkut törkimykset kaupoissa tms paikoissa työntävät päänsä tyttöjen vaunuihin samalla, kun kyselevät "onko nää kaksoset? onko teillä suvussa kaksosia?" jne. Arght.

Tytöt voivat hyvin ja ovat kasvaneet mainiosti. Olivia painaa 6,1 kg ja Erin 5,5 kg. Kokoero on kasvanut syntymäpainosta, mutta selittynee osaksi sillä, että Erin on aktiivisempi ja nukkuu vähemmän kuin Olivia. Kehityksestä ei olla jäljessä, vaikka ennenaikaisuus antaisikin varaa tulla kuukauden jäljessä muista ikätovereista. 

Kiinteiden ruokien maistelu aloitettiin noin kuukausi sitten ja hyvin on erilaiset pöperöt tytöille maistuneet, eikä vatsavaivoja ole ilmaantunut. Nyt syödään puoli purkkia kasvissosetta ja puoli purkkia hedelmä- tai marjasosetta per tyttö päivässä. Lisäksi on maisteltu myös jauheesta tehtyä riisipuuroa.

 Olivia ensi kertaa maistamassa sosetta

Ja Erinin taidonnäyte

Tytöt ovat pääsiäisestä saakka nukkuneet yönsä yhden yösyötön voimin. Nukkumaan mennään noin klo 20 ja herätään syömään klo 4-6. Ja sitten vielä muutaman tunnin tirsat, kunnes herätään klo 7-8. Aamupäivällä nämä prinsessat ovat erittäin hyväntuulisia ja jaksavat hymysuin rupatella useamman tunninkin.

Meidän elämän keskipisteet Bolivia ja Irlanti

Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä. Minustahan ei ikinä pitänyt tulla mitään lässyttelevää äitiä, mutta kuinkas kävikään.. Täällä minä päivät pitkät lepertelen näille mussukoille ja lempinimiä kertyy päivä päivältä lisää. Saattavat tytöt kiittää äitiä sitten vanhempina näistä kaikista lempinimistä. Olivia: Bolivia, Omppu, Olkku, Oliivi, Oliv olja, Palleroinen jne. Erin: Erkka, Iiri, Irlanti, Eewin, Ertsi, Pikkanen jne.

Vauva-arki on tähän saakka ollut meille loppujen lopuksi paljon helpompaa, mitä etukäteen pelättiin. Tytöt nukkuvat hyvin, ovat hyväntuulisia ja seurallisia, eikä onneksi tähän mennessä ole vielä sairasteltu pahemmin. Tosin Erin piipahti helmikuussa (muistaakseni..) lastenteholla pari yötä syömättömyysongelman vuoksi ja lopulta nielusta löytyi viruksen aiheuttama rakkula, joka aiheutti kipua syödessä. Aika kekseliäs ja pitkäpinnainen tässä touhussa pitää kuitenkin olla, että saa arjen sujumaan. Mutta Olivian ja Erinin ihanuus tekee kaikesta vaivasta sen arvoista. Mikä voisikaan aloittaa paremmin päivän kuin omien, ihanien lasten leveät hymyt ja jokeltelut!

PS. Miksi ihmeessä tätä bloggeria ei voi saada myös Nokia Lumiaan??!!

Helpotusta

Pikainen ilonkiljahdus myös tänne suuntaan! Erinin tuttipullokiukkuaminen väheni huomattavasti, kun tänään otettiin käyttöön mahavaivoihin Cuplaton-tipat ja uudet Ainu Mam Anti-Colic-tuttipullot. Oliviallahan on alusta asti ollut käytössä (yleensä) Aventin pullot, mutta Erin ei kotiuduttuamme jaksanut syödä kyseisistä pullojen tuteista, vaan tarvitsi Ainun perustutin. Ainun tutithan eivät käy Aventin pulloihin, ja päinvastoin. Nyt kuitenkin tuo Ainun perustutti on osoittautunut ongelmalliseksi, kun siitä tulee evästä vähän liian suurella virtauksella ja Erin tuntuu tukehtuvan maitoon. Erin onkin kiukunnut aika paljon syödessään ja annokset ovat jääneet verrattain pieniksi välillä. Varmasti ilman kertymisellä mahaan on ollut oma osuutensa kiukkuun. Niinpä tyttö on sitten tarvinnut tankkausta vähän liian tiheästi äidin ja isin levon kannalta ajatellen. Varovaisen toiveikkaasti ajattelen jonkinlaisen välirauhan laskeutuneen tähän tilanteeseen ;) En tiedä sitten, tuleeko apu tipoista, uusista pulloista vai molempien yhteisvaikutuksesta. Joka tapauksessa toi Mam-tutti tuntuu olevan myös Aventin tuttia parempi vaihtoehto Erinille.

Btw, näin kuukauden vauva-arkikokemuksella on todettava, että mikrosteriloija on kyllä todella kätevä keksintö. Tuttipulloja tässä huushollissa tarvitaan todellakin useita, ettei tarvitse koko ajan olla pesemässä. Meillä on käytössä Aventin steriloija, johon mahtuu hyvin isotkin pullot (Ainun korkeat pullot tosin eivät taida mahtua pystyyn).  Suosittelen!

Erinin unitipu ja unipupu

Neiti O ja neiti E

Pienokaisten ristiäisiä vietettiin viime lauantaina. Neiti A sai nimekseen Olivia ja neiti B:stä tuli Erin. Kastejuhla sujui mukavasti ja tytöt eivät pahemmin itkeskelleet edes varsinaisen kastetoimituksen aikana. Olivia kastettiin Jannen suvun kastemekossa ja Erinillä oli minun suvun kastemekko.

 Olivia Aune Aurora

Erin Ava Adora

Tällä hetkellä tytöt tuhisevat vaunuissa tässä olohuoneessa ja jos meinaa alkaa kitinää kuulumaan heijaan vähän vaunuja ja tuntuvat rauhoittuvan. Joskus tuntuu, että eivät päiväaikaan millään tahtoisi rauhoittua pinnasänkyihin nukkumaan. Edelleen ovat kuitenkin verrattain helppoja, vaikka vatsanväännöt tuntuvat aiheuttavan jonkin verran itkuja. Iltaisin tytöt tuntuvat olevan enemmän hereillä ja tankkaavan evästä yötä varten. Jospa nuo yöunetkin siitä vielä pitenevät..

Itselleni olen saanut kehitettyä ongelman nukahtamisesta. Siitä on muodostunut kierre, kun nukkumaan mennessä mietin, että saankohan minä tällä kertaa unta ja eihän se uni silloin tietenkään tule. Meillä pitää herätä 3-4 kertaa yössä, joten pikainen nukahtaminen on todella tarpeen, mikäli meinaa saada nukuttua tarpeeksi. Onneksi Janne antoi minun nukkua aamupäivän, joten siitä hyvästä minä valvon nyt aamuyölle, jotta Janne saa nukuttua. Arvelin, että ihan sama valvoa niin eipähän tarvitse tuskailla sängyssä unen saamattomuutta. Toisaalta jos hoitaa molempien syötöt yksin niin ei tässä paljoa kerkeäkään nukkua, kun parhaimmillaan yksi syöttö vaipanvaihtoineen saattaa kestää lähemmäs tunnin. Onneksi Janne on myös vapaalla töistä.

Tämä vauvaperheen arki ei ole kyllä kovin halpaa lystiä ja koko ajan tuntuu ilmaantuvan jotain uusi menoeriä, mihin pitäisi satsata. Onkin odotettu kuin kuuta nousevaa Jannen lomarahoja, eikä tajuttu, että valtiolla onkin pikkaisen eri käytäntö. Elikkäs lomarahat maksetaan kesäkuussa.. arght! 

Vaikka tytöt ovatkin ihastuttavaa seuraa, olen alkanut haaveilemaan kahden keskisesti ajasta. Olisi kiva saada kunnon pitkät yöunet ja käydä vaikka ulkona syömässä. Voisihan toki lastenkin kanssa mennä ravintolaan, mutta en oikein usko, että tuntuisi kovin rentouttavalta, kun tytöt alkaisivat kiljua naama punaisena nälkäänsä jossain tupaten täynnä olevassa ravintolassa. Sitä paitsi en halua viedä vauvoja näin pieninä julkisille paikoille flunssakautena, jotteivät altistuisi kaikenlaisille pöpöille. Hirvittää ajatus tyttöjen sairastumisesta, kun ovat vielä kovin pieniä. Etenkin Erinillä on ollut nenän tukkoisuutta ja jo se tuntuu kamalalta niin saatikka sitten kunnon sairastuminen. Pahimmassa tapauksessa edessä olisi sairaalareissu.

 Olivia osaa syödä ihan itse

Erin ja nyrkki

tytöt 5 viikkoa

No niin, nyt aletaan olla jo puoliammattilaisia tässä vauva-arjessa ;) Toisin sanoen vähitellen alkaa päästä kärryille siitä, mitä meidän elämä nykyisin on ja alkaa muodostua omat rutiinit perhe-elämälle. Rutiinit on kyllä paras keino saada vauva-arki sujumaan jotenkin järkevästi näin väsyneenäkin. Tänään uskallettiin ihan radikaalisti rikkoa tutun turvallisia kuvioita ja käytiin ihan ex tempore reissulla mummolassa. Ihan hyvä muistutus siitä, että ei kaiken tarvitse sittenkään olla joka ainoa päivä sitä samaa, vaikka rutiinit tekevätkin elämästä helpompaa.

esikoinen

kuopus

Meidän pienet ihanuudet voivat hyvin, vaikka äidinmaidonkorvikkeella elävätkin. Imetys ei missään vaiheessa onnistunut ja tässä vaiheessa olen jo luovuttanut sen suhteen. Rintapumpulla olen yrittänyt jotakin äidinmaitoa saada lapsukaisille, mutta senkin heruminen alkaa tyrehtyä. En jaksa ottaa stressiä asiasta, mutta ärsyttää kyllä, kun saishan ne lapsukaiset kaikenlaista hyötyä äidinmaidosta ja tuli myös ostettua hemmetin kallis sähkökäyttöinen rintapumppu. Tänään käytiin toista kertaa neuvolassa ja tyttöjen mitat on nyt seuraavat: neiti A 3685g/50,5cm ja neiti B 3300g/47,6cm. Sellaiset 300g viikossa oli tullut painoa molemmille, joten kasvu on hyvää. 

Tytöt ovat yllättäneet helppoudellaan; eivät juurikaan muuten itkeskele kuin nälän tullessa. Toki eihän tätä vaihetta kovin helpoksi voi kutsua jatkuvan väsymyksen vuoksi. Syötöstä syöttöön menee noin 2,5-3 tuntia, joten ei siinä paljoa välttämättä kerkeä nukkua, jos syöttökerran kesto venyy. On yritetty välillä vuorotella Jannen kanssa syötöissä, mutta ei sitä paljoa viitsi tehdä, koska yksin molempien hoitaminen on todella raskasta ja siksihän Jannekin on nyt kotona, että jaetaan tätä urakkaa kahdelle. Onneksi Janne menee töihin vasta toukokuussa, toivotaan, että siihen mennessä tytöt ovat oppineet nukkumaan pidempiä unia.   

Lauantaina on edessä ristiäiset, onneksi anoppi on ottanut hoitaakseen järjestelyt :)

Synnytys 52 tuntia 44 minuuttia

Vastasyntyneet neidit 5.1.12 (rv 36+1) "Anneli" (2390g/46cm) ja "Birgitta" (2080g/43,5cm) Meidän synnytysurakkahan alkoi tiistaina 3.1 klo 10 lapsivesien menolla. Olin kerennyt nukkua vaivaiset kaksi tuntia, kun alkoi tuntua siltä, että nyt taitaa tulla enemmältikin valkovuotoa ja päätin nousta sängystä. Siihenhän ne sängyn viereen sitten lurahti vedet ja huutelin pöllästyneelle Jannelle, että nyt se taisi tulla sairaalaan lähtö. Soitin samantien synnärille, josta neuvoivat tulemaan sairaalaan ilman odotteluja, ettei oteta mitään riskejä. Onneksi Janne ei ollut vielä kerennyt lähteä töihin iltavuoroon niin ei tarvinnut soitella perään, että alappas tulla sairaalalle. Tunnin päästä olimmekin sitten jo osastolle kirjautumassa ja pääsimme synnytyssaliin odottelemaan. Odottelua sitten olikin aika tavalla luvassa, kun olin vasta sormelle auki, eikä oikein supistellutkaan. Tiistai olikin todella tylsä ja turhauttava päivä, kun homma ei edennyt ollenkaan. Oksitosiinilla käynnistely aloitettiin vasta seuraavana päivänä ja sitä odotellessa yö oli varsin uneton. Keskiviikkona päivällä lopulta oksitosiinin vaikutuksesta alkoi varsinainen kipuhelvetti supistusten muodossa. Avautuminen kuitenkin eteni niin hitaasti, että epiduraalin sain vasta iltamyöhällä. Siitähän aukeni sitten taivas.. Varsinaiset säännölliset ja tehokkaat supistukset alkoivat vasta torstaiaamuna viiden maissa. Ja ne tekivätkin lopulta tehtävänsä ja puolilta päivin kohdusuu todettiin täysin auenneeksi ja ponnistusvaihe alkoi. A-vauva syntyi lopulta alateitse klo 14.44 (mikä on minuutilleen sama kellonaika, mihin itse olen aikoinani syntynyt). A:n syntymän jälkeen supistukset tyrehtyivät ja kuulin jonkun lääkärin sanovan, että jos supistukset eivät ala, pitää alkaa harkita sektiovaihtoehtoa. Siinä vaiheessa tuumin omassa päässäni, että voihan tässä yrittää ponnistaa ilman supistuksiakin, että välttyisi sektiolta. Ponnistaminen tuottikin tulosta ja noin 20 minuuttia A:n jälkeen syntyi B klo 15.03. Paikat säilyivät varsin hyvin vaurioilta. Pariin kohtaan jouduttiin laittamaan tikit pienten repeämien takia. Synnytyksen jälkeen olo oli niiiiiiiin helpottunut, että en oikein tiennyt itkeäkö vaiko nauraa ja taisin lopulta tehdä molempia. Miehen kanssa vitsailtiin raskausaikana, että entä jos meidän vauvat ovatkin tosi rumia. Mies sitten kevensikin tunnelmaa synnytyksen jälkeen ja tuumasi, että eihän noi ees oo rumia ;) Aivan ihania tyttösiä, jotka ovat täysin vallanneet meidän molempien sydämet! Lastenteho oli valmiudessa ottamaan pimut heti syntymän jälkeen tehohoitoon, koska kyseessä oli pienikokoiset keskoset. Meidän pienokaiset kuitenkin yllättivät lääkärit ja molemmat lähtivät meidän mukaan synnytysvuodeosastolle. Menin nukkumaan noin klo 21 ja heräsin kahdelta yöllä. Toki piti heti hiippailla hoitajien tykö katsomaan vauvoja. Hiukkasen pahalta tuntui, kun vauvoja ei enää ollutkaan osastolla kuin yksi. Pienempikokoinen B oli joutunut lastenosastolle sokeriarvojen vuoksi. Menimme aamulla katsomaan häntä ja olo helpottui kummasti, kun sai kunnolla informaatiota tilanteesta, sen yleisyydestä ja lastenosaston toiminnasta. Lopulta tuntuikin, että B:n lastenosastolle joutuminen oli oikeastaan hyvä asia, että hän pääsi valvotummin voimistumaan. Molemmilla oli sokerin kanssa ongelmia, mutta A ei joutunut missään vaiheessa lastenosastolle, vaan oli minun kanssa synnytysvuodeosastolla. B:lle jouduttiin lopulta laittamaan nenämahaletku, kun hän ei ole aina oikein jaksanut syödä itse. Synnytysvuodeosastolla olo olikin aikamoista kahden osaston välillä ramppaamista. Lopulta saimme perhehuoneen ja Jannekin pääsi yöpymään minun ja A:n kanssa. Perhehuoneessa kerkesimme olla yhden yön ja sitten minut ja A kotiutettiin synnytysvuodeosastolta. Siirryimme koko porukka B:n seuraksi lastenteholle, jossa tehtiin sellaisia järjestelyjä, että pääsimme yöpymään perheenä ja harjoittelemaan elämää kahden vauvan kanssa. Kotiutumista odoteltiin lauantaihin 14.1 saakka, jolloin lääkäri lopulta totesi, että neiti B syö tarpeeksi, eikä tarvitse enää nenämahaletkua. Nyt olemme sitten olleet kotosalla muutaman päivän ja nauttineet olostamme vauvaperheenä. Toki ollaan etenkin öisin ihan tillintallin väsymyksestä, mutta on tämä silti jotenkin niin hienoa, ettei tiedä miten päin olisi. Minä olin varautunut siihen, että ei sitä voi syntyä voimakkaita tunteita kahta vierasta ihmistä kohti heti, mutta olin väärässä. Kyllä se on niin nopeasti tullut valtava rakkauden tunne nuita kahta suloista ihanuutta kohtaan, että ei voi kuin ihmetellä. Pitää katsoa, että mitä tälle blogille tehdään. Tämähän on ollut odotusblogi ja raskausaika on nyt ohi. En tiedä, riittääkö meillä tässä vauva-arjen ohessa mitenkä aikaa päivittää kuulumisia.

Vauvaelämää

Synnytys meni saamiemme papereiden mukaan normaalisti. Molemmat syntyivät pienikokoisina, b-tyttö vielä pienempänä. Lasten teho oli varannut molemmille keskoskaapit valmiiksi juuri pienikokoisuuden takia. ...ja b-tyttöhän sinne joutuikin, mutta vasta myöhään illalla, verensokerit ei pysyneet noin pienellä sopivina ja sokeritippa + nenämahaletku kutsui.

Aikamoista showta oli elämä synnytyksestä eteenpäin. Kova huoli pikkuisesta, Heidi varmasti omassa päivityksessään kertoo tarkemmin.

Kertoilenpa tässä nyt elämästä kotiuduttuamme. Hankimme rintapumpun, itkuhälyttimet sun muut puuttuvat tarpeet. Alussa tuntui että pärjäämme hyvin, kunnes tuli selväksi ettei b-tytsy jaksa syödä tuttipullosta kunnolla. Syöttäminen oli tuputtamista, herättelemistä, levon antamista ja taas syöttämistä. Heidi soitti heti maanantaina sinne teholle että pitäisi punnita vauvat ja jutustella syömisistä.

Molemmat olivat kasvaneet normaaliin tahtiin ja ruokahaluttomuudellekin löytyi selitys. Väärä tutti! Pienestä se on kiinni nämä pikkuisen asiat. Nyt ruoka maistuu ja ...hmm... no kakka lentää. Laskeskelin tuossa että jos minunpainoiseni joisi maitoa samassa suhteessa vauvan painoon nähden, maitoa kuluisi vuorokaudessa vaatimattomat 20,06 litraa, ja olenkin miettinyt miten noita vaippoja menee noin paljon.

Isäksi tuleminen on ollut outo kokemus. Pelkäsin raskauden aikana etten uskalla hoivata pikkuisia tai ottaa vastuuta heidän hoidostaan, kirjoitinkin siitä jotain blogiin. Pelkäsin myös sitä että miten minusta voisi tulla "vanhempi" noin niinkuin yhtäkkiä, koska en sellaiseksi itseäni tuntenut.

Jotenkin se vain sujuu, elämä pyörii kahden pikkuisen ympärillä, yhtään ei tympäise, ei hermostuta lyhyet yöunet ja pienikin uusi asia pikkuisten elämässä tuntuu heilauttavan elämän taas ylösalaisin.

Aikamoista tunteiden vuoristorataa siis, kaiken alleen jättävästä huolesta pakahduttaviin onnentunteisiin ja helpotukseen. Huh huh! Aika diippii eikö? :D

Synnytyssalitunnelmia.

Lapsivesi tuli 48½ tuntia sitten makuuhuoneen lattialle, joten synnytyssalissa olemme olleet 47½ tuntia. Edelleenkin täällä menee sinällään hyvin, mitä nyt ajattelin tämän olevan PALJON nopeampi toimenpide.

Ajantaju tässä varmasti on jo hämärtynyt, mutta koitetaanpas.

Ensimmäinen päivä oli tylsä, hyvin tylsä. Mitään ei oikeastaan tapahtunut ja jotenkin jotain odotti tapahtuvan.

Toinen päivä olikin sitten hyvin kivulias. Heidi oli jo ihan romuna, kunnes illalla sai epiduraalipuudutuksen.

Tämä aamu on mennyt ihan hyvin, supistuksia on ollut säännöllisesti ja nyt siellä on kohdunsuu 8cm auki. Kätilöt ovat sanoneet että tänään on varmasti syntymäpäivä!

Väsyttää, Heidin nyt varmasti kuuluukin olla väsynyt kun ei ole moneen vuorokauteen juurikaan nukkunut. No minuakin on väsyttänyt, vaikka voisi kuvitella ettei varmasti uni tulisi vaik yrittäisi. Ensimmäisen yön nukuin kotona, kun kätilö sanoi ettei ennen aamua mitään kuitenkaan tapahdu. Edellisen yön nukuin synnytyssalin lattialla jonkinlaisen patjan päällä. Niin tosiaan, taukohuone on poissa käytöstä.

Tässä sitä nyt odotellaan, odoteltuhan tässä jo ollaankin.