Hyvää Joulua!

Olivian ja Erinin joulukorttiposeeraus

Jouluyön tervehdys meidän jo hiljentyneestä residenssistä. Jouluaatto sujui varsin leppoisissa merkeissä kotosalla. Tytöt saivat vinon pinon ilmeisen mieleisiä lahjoja. Tosin äidin vaatelahjat hävisivät aika selvästi kaikille lelulahjoille ;) Joulu on saanut kyllä ihan erilaisen merkityksen näiden pienokaisten myötä. Minulle tämä on ennen kaikkea lasten ja perheen juhla.

Hali siskolle

Joulukuu on ollut meille varsin erilaista aikaa, kun Janne on ollut myös kotona isäkuukauden merkeissä. Olemme saaneet nauttia ihan kunnolla perheen kesken olemisesta ja ladata akkuja ensi vuoden kiireitä varten. Syksy oli varsinaista tasapainottelua minun opiskelujen, Janne työn ja koulutuksen ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Näyttää onneksi kuitenkin hyvin vahvasti siltä, että kevätlukukauden aikana saan maisterin paperit kouraan ja yksi etappi on suoritettu :) Helppoa tämän koti-äitiyden ja opiskelujen yhdistäminen ei ole ollut ja iso kiitos sen onnistumisesta kuuluu appivanhemmille, jotka ovat auliisti auttaneet meitä hoitamalla tyttöjä.

Hilma saa hellyyttä, tosin aika kovakouraista

Tytöt ovat kasvaneet ja kehittyneet huimasti. Molemmat ottavat jo askeleita, mutta kontaten mennään sujuvammin. Yksittäisiä sanoja tulee ja siihen täydennykseksi omaa kieltä :) Varsin touhukkaita tapauksia ovat nämä meidän termiitit. Tuntuu, että pitäisi olla silmät selässäkin. Kerkeävät kyllä joka paikkaan. Suosikkikohteita tuntuvat olevan kaikki ne paikat, joista äiti ja isi ovat kieltäneet, kuten kissanvessa ja kissojen ruokakupit.

Rakkauspakkaukset

Parin viikon päästä meillä juhlitaankin sitten 1-vuotiaita Oliviaa ja Eriniä! Vuosi tuntuu menneen todella nopeasti ja samalla muuttaneen meidän elämän ihan täysin. Tosin vain paremmaksi. Eipä ihminen juuri onnellisempi voisi olla, kun on saanut tälläisen onnen. Toivottavasti ensi vuosi on myös täynnä onnen hetkiä. Onnellista Uutta Vuotta!

Epävarmuuden peikko

Olen alkanut huomata omassa epävarmuudessani tietynlaisen kaavan. Koen monissa tilanteissa olevani kokemattomampi kuin muut. Syitähän on monia: ikä, koulutustaso, työkokemuksen määrä, lasten määrä/ikä jne. Aikaisemmin en ole tajunnutkaan, miten selkeää kaavaa tämä noudattaa. Ja nimenomaan asioissa, joissa en mitenkään voi nousta samalle tai ylemmälle tasolle kuin toinen. Ei minusta vaan tulee vanhempaa kuin minua vaikkapa kolme vuotta vanhemmasta kaverista. Tavallaan odotan koko ajan saavuttavani yhdenvertaisen tason kriteeristöllä, joka jo alunperin on minua vastaan. Koomisinta on se, että minä itse omassa päässäni luon nämä kriiterit, joiden perusteella minun on syytä olla epävarma, koska en ole samalla tasolla. 

Esimerkkinä voidaan käyttää netin keskustelufoorumeita ja facebookin ryhmiä. Koen jotenkin alitajuntaisesti olevani muita huonompi, koska esimerkiksi minulla on nuoremmat lapset, enkä siis siten voi tietää, mitä vaikka pari kuukautta vanhempien lasten elämä on. Suuri epävarmuustekijä on myös se, että nämä ovat minun ensimmäiset lapset, joten en tietenkään voi tietää lasten kasvattamisesta mitään verrattuna niihin konkareihin, joilla jälkikasvua on jo siunaantunut useampaan otteeseen. Siis omasta mielestäni. Kukaan ei ole minulle koskaan sanonut, että olet huono äiti ja mielipiteesi ovat sieltä ja syvältä. Tämä kritiikki tulee siis minun omasta päästäni.

 Ensimmäinen äitienpäivälahja Jannelta, Olivialta ja Eriniltä

Olen alkanut kyllästyä tähän epävarmuuteen ja ajattelinkin tehdä itselleni lupauksen, että lopetan oman itseni arvostelun ja alan pikkuhiljaa luottaa omiin kykyihini ja mielipiteisiini. En halua antaa lapsilleni esimerkkiä epävarmasta ja turhan itsekriittisestä aikuisesta. Miten voin opettaa heitä olemaan itsevarmoja, jos en itsekään ole sitä? Jos nyt järjellä ajatellaan, niin se, että omaa jotakin enemmän kuin minä, ei tee toisesta ihmisestä parempaa tai viisaampaa kuin minä. Vain minä voin olla asiantuntija omassa elämässäni. Koulutustaso, ikä, tulotaso jne. eivät vielä takaa, että löytyy mitään ihailtavan arvoista. Kaikki lähtee luonteesta. Olenhan minä itse todistanut sosiaalityöntekijänä, ettei monilapsisuus tee vielä hyvää äitiä. Enkä nyt tarkoita, että kritisoisin mitenkään monilapsisia perheitä ja niiden vanhempia, vaan yritän selittää itse itselleni, että en ole sen huonompi kuin muut. 

Toki minä käyn keskustelufoorumeilla ja keskusteluryhmissä osaksi sen vuoksi, että saan siellä kuulla neuvoja ja kokemuksia minua kokeneemmilta ihmisiltä (yleensä äideiltä). Mutta pääasiallinen syy on se, että saan vertaistukea ja saan jakaa myös omia kokemuksiani ja mielipiteitäni muiden samassa elämäntilanteessa olevien (tai olleiden) kanssa. Arvostan erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia, ja pyrin ottamaan neuvoksi hyvät vinkit, joita kuulen muilta. Taidan kuitenkin usein unohtaa sen, että myös muut voivat saada niitä minulta.

Mamma sai ruusuja

Taidan tänään katsoa itseäni pitkään peilistä, unohtaen väsyneen näköisen naaman ja liikakilot, ja todeta itselleni, että voin olla ylpeä itsestäni ja saavutuksistani. Tärkeimpinä niistä tämä perhe. Minulla on kaksi ihanaa, hyvinvoivaa ja hyväntuulista lasta sekä toimiva parisuhde. Pakkohan minun on silloin ollut tehdä ainakin jotain oikein.

Meidän perhe kesäkuun lopulla kuvattuna

PS: Viittasin keskusteluryhmiin. Itse käyn vaihtamassa ajatuksia Monikko-onnea -foorumilla ja Facebookin Kaksoset & Kolmoset -ryhmässä, joita voin lämpimästi suositella muillekin monikkovanhemmille. Molemmat areenat vaativat lukemiseen ja kirjoittamiseen ylläpidon jäseneksi hyväksymisen. Tällä tavoin laajalta yleisöltä suljettu keskustelu on avointa, luottamuksellista ja ketään ei tuomita/pilkata kuten joillakin avoimilla keskustelupalstoilla valitettavasti usein käy. 

Minä äitinä

Tänä aamuna selaillessani facebook-päivityksiä silmiini osui varsin puhutteleva teksti. Kyseisen tekstin kirjoittaja M on facebookissa kaverini, mutta varsinaisesti emme ole sen kummempia tuttuja, eikä meitä  taida yhdistää muut asiat kuin se, että olemme sattuneet asumaan samoilla paikkakunnilla. Arvostukseni häntä kohtaan on kuitenkin kasvanut facebookin myötä, kun olen saanut kurkata hänen ajatuksiinsa  tilapäivitystensä muodossa. Tämän blogikirjoituksen aiheena ei kuitenkaan ole herännyt ihailuni M:n ajatusmaailmaa kohtaan, vaan se, mitä ajatuksia minussa hänen tekstinsä sai päähäni pyörimään. Olen tässä siivotessani (hyvä on siivota koneella istuen) tuon tilapäivityksen luettuani miettinyt omaa vanhemmuuttani ja sitä, mitä haluaisin lapsilleni antaa. 

 Äiti tukena matkan varrella

Pitkällisen odotuksen jälkeen minulle ja meille suotiin se ilo ja kunnia, että meistä tuli vanhempia. Muistan, kuinka vielä raskauden loppumetreillä mietin, että olisikohan tätä kuitenkin pitänyt miettiä vähän kauemminkin ja ei minusta vaan ole tähän. Sairaalassa emme saaneet hoitaa pienempää Eriniä samassa mittakaavassa kuin Oliviaa ja kotiin lähtiessä minusta tuntui, että en minä osaa. Olin kauhuissani, että nytkö meidän tässä pitäisi osata olla vanhempia. Minähän pilaan näiden lapsiraukkojen tulevaisuuden jo heti alkumetreillä. Elossa he vieläkin ovat. Terveinä, iloisina ja uteliaina oppimaan uutta ja tutustumaan ympäröivään maailmaan. Vastuu lapsien hyvinvoinnista on meillä. Se on toisaalta ihana taakka, mutta toisaalta hyvin pelottava. Meille on annettu vanhempina suuri valta heidän elämänsä suhteen. Lapsuuden kokemukset, hyvät ja pahat, säilyvät mukana koko elämän ja vaikuttavat ihmiseen valtavasti.

Erin lastenteholla ja äiti ensimmäisiä kertoja syöttämässä 

Lapset kasvattavat myös vanhempiaan. Kyllä vain, tuo toteamus on pitänyt paikkaansa. Olen oppinut tyttöjen myötä monta niin käytännön kuin periaatteellisen tason asiaa vanhemmuudesta. En ole valmis, mutta en usko, että olen koskaan. Olen kuitenkin valmis yrittämään, sillä haluan antaa lapsilleni kaiken hyvän, mitä minulle on annettu ja vielä paljon enemmän. Haluan oppia vanhempieni virheistä ja yrittää olla toistamatta niitä omien lapsieni kohdalla. Yllätyksekseni olen kuitenkin huomannut, että se ei olekaan niin helppoa. Kun on juurrutettu tietynlaiset ajatus- ja käytösmallit, niistä ei noin vain pääsekään eroon.

Minä toivon, että saisin kannustettua tyttöjä tuntemaan, että he ovat hyväksyttyjä ja arvostettuja juuri sellaisina kuin he ovat. Heidän ei tarvitse hävetä itseään missään suhteessa. Heidän ajatuksillaan on merkitystä ja niitä arvostetaan. Tunteensa saa näyttää, eikä niitä tarvitse piilotella. Minä toivon, että heillä on kotona hyvä olla, eikä heidän tarvitse pelätä. En kuitenkaan halua kasvattaa heitä pumpulissa, vaan toivon, että heillä on tarvittavaa itsevarmuutta siihen, että he pystyvät kohtamaaan epäonnistumisia ja muita vastoinkäymisiä. 

Siskokset isin sylissä

Toivon, että tytöt oppivat arvostamaan kotia ja läheisiään. Heille on annettu erityinen sisarussuhde, jota he toivottavasti vaalivat koko elämänsä ajan. Veri on vettä sakeampaa, ja perheeseensä pitäisi pystyä aina turvautumaan. Toivon, että he pitävät aina toisistaan huolta. Myös sitten, kun me vanhemmat emme ole enää täällä. Läheinen aikusiän sisarussuhde on se, mitä minä en ole saanut kokea ja siksi toivonkin niin kovin, että tytöt osaavat arvostaa toisiaan myös aikuisina. Ihminen, jonka kanssa lapsuutensa jakaa, usein ymmärtää sinua myös aikuisena. 

Olivia ja leikkimisen iloa

Jos puhutaan kasvatusmetodeista yms, meillä ei ole päästy vielä varsinaiseen kasvatusvaiheeseen. Vauva-aika on lähinnä hoivaamista. Pohdimme yksi ilta, että tämä vauva-aika taitaa olla sitä varten, että hoivaamisen kautta alkaa valmistautua rooliin kasvattajana. Kun tutustuu ja rakastuu pieneen ihmiseen, löytää itsestään halun tehdä kaikkensa sen eteen, että hänellä olisi hyvä pohja ponnistaa maailmaan. Sehän kotona luodaan. Pohja kaikelle tulevalle. Annetaan välineet selviytyä elämän haasteista. Kasvattajana toivoisin olevani johdonmukainen. Ammattikorkeakoulussa opettaja totesi, että rajat ovat rakkautta ja tämän väitteen minäkin allekirjoitan. Minusta lapset tarvitsevat rajoja ja vanhemman ohjausta. Rajoja ja sääntöjä asettava aikuinen on myös turvallinen aikuinen, kun hän pysyy johdonmukaisena niin, että lapsikin voi ymmärtää, miksi näin toimitaan. Helppohan minun nyt on sanoa, mitä haluaisin vanhempana olla. Kuvailla ideaalitilannetta. Tavoitetta ei voi koskaan saavuttaa, jos luovuttaa jo heti alkumetreillä. Minulla on vastuu ja toivon saavani kannettua sen niin, että saan iloita itsevarmojen ja fiksujen lapsieni onnellisesta elämästä. Saa nähdä, miten siinä onnistun. Lupaan kuitenkin yrittää parhaani, sillä rakastan lapsiani ja haluan antaa heille onnellisen lapsuuden. 

Yhdessä vahvempia

Kuvittelin aikaisemmin tietäväni elämästä melkeinpä kaiken tarpeellisen. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Olivia ja Erin syntyivät. He mullistivat kaiken, hyvällä tavalla. Nyt koen, että minulla ja minun elämälläni on enemmän merkitystä. Jotkut ennen niin tärkeiltä tuntuneet asiat ovat menettäneet merkitystään. Toiset asiat taas tuntuvat eri tavalla löytäneen paikkansa ja merkityksensä. Sanat perhe, koti ja rakkaus ovat saaneet uudenlaisen merkityksen. 

Onni on tämä elämä

PS. Kiitos M, kun herätät ajatuksia. Ehkä sinun kannattaisi kirjoittaa blogia, ajatuksiasi lukisi mielellään varmasti moni. 

Pitkästä aikaa, taas.

Meidän pikkuiset täyttivät tänään 8kk ja niinkuin aiemmasta tekstistä tuli ilmi, vauhti on hurjaa. Voisinpa sanoa nurinkurisesti että Erin ei osaa olla nousematta tukea vasten seisomaan : ) Kumpsuja tulee, mutta mitenkäs ne lapset oppisivat jos pumpulissa eläisivät.
Nyt on kehitelty tyttöjen huonetta turvallisempaan suuntaan, pistorasiat on peitelty ja teippailtu, kaatuvat esineet on poistettu ja turvaportti on asennettu. Poppikone on lastenlauluja ja tuutulauluja varten laitettu jo ajat sitten (olisi pitänyt ostaa joku radio, mutta kun koulutus velvoittaa (inssi) niin kokosin romukaappiosista ihan toimivan kapineen).
Hoitopöytä lähti pois käytöstä kun tämä meidän Olivia mutkuaa ja puntuaa niin että Houdinikin jäisi kalpeaksi kakkoseksi, koitappa laittaa tällaiselle vaippa muuten kuin sylissä! Muutenkin näyttää välillä se touhu siltä että toinen vaippateippi on kiinni vauvan pakarassa ja toinen isin mahassa vaippa peittäen lähinnä vauvan navan. :) huoh, jotta rattoisia vaipanvaihtotalkoita vaan äidille kunhan isi lähtee töihin lepäämään.

Tämän vuoden vuosilomat sun muut alkavat olla nyt pidetty ja työ taas kutsuu. Ensi viikolla alkaakin ammattiini valmistava monimuotokoulutus Helsingissä, joten säännöllisen satunnaisia poissaoloja kotoa tulee jatkumaan seuraavat kolme vuotta! Olisipa tuo koulutuspaikka edes Lappeenrannassa niin olisi lyhyempi matka, mietin kyllä että jossain käsivarren lapissa töissä oleva kiittelee varmasti vielä enemmän näitä "lähiopetuspäiviä".
Oikeastaan nämä reissut pitäisi ottaa vaihtelun, kokemuksen ja rentoutumisenkin kannalta, mutta uskoisin että huoli ja ikävä kodista vetää vielä suupielet alaspäin noilla matkoillani.

Nyt kotona ollessani vahvistui ajatus siitä kuinka vahva nainen minulla on rinnallani. Itsekseni noita syöttöjä ja vaipanvaihtoja hoidellessani on tullut mieleen että minulta varmasti loppuisi voimat jos ei olisi joku jolta tietää saavansa apua silloin kuin sitä oikeasti tarvitsee. Olenhan kyllä saanut apua Heidiltä vaikka hän kovasta flunssasta kärsiikin. Noh, on ainakin yritetty antaa lepoaikaa äipälle ja yritetty kantaa hoitovastuu nyt viime päivinä.

Niin tämä oli tämmöinen kiitos ja kunnianosoitus : )

Kävimme taannoin lomakeskus Huhmarilla katselemassa mummoja... ei vaan kylpemässä ja rentoutumassa kun toi hääpäivä oli. Eipäs tullut mieleeni että eläkeläiset kansoittavat aina kylpylät vaan eipä tuo erityisemmin haitannut. Illalla jätimme väliin ulkona syömisen ja paistoimme reilut annokset sisäfileetä, sanoisin että oli reippahasti parempi vaihtoehto kuin nautiskella jostain kehnommasta ruuasta ravintolassa.

Huomenna olisi 8kk neuvola, katsotaan nyt mitä neuvolatädit ihmettelee. Viimeksi sanoi että ovat porukalla ihmetelleet noiden ennenaikaisesti syntyneiden pienten kaksosten kehitystä. Toivottavasti kaikki on hyvin edelleen. Olivian pään nyökyttelystä pitää kysyä ehkä ensimmäisenä, eihän tuo mitenkään kummallisen näköistä ole mutta kun asiaan kiinnittää huomiota niin tottakai alkaa taas huolestuttamaan että onko pikkuisella kaikki hyvin.

Miniläppäri hajosi, pitänee tuo vanha pöytäkone kasata kun tämä läppärivanhus hidastelee. Noh talvi tulee ja pitänee pitää ilmaston lämpenemisestä huolta, se rotisko nimittäin pitää itse tällaisen pienen huoneen lämpimänä. Eiköhän tuo ole tämän perheen hiilijalanjäljessä kuin pisara meressä.

Touhua ja riemua

Pirpanat leikkimässä

Konttaamisen jalo taito on otettu haltuun sekä Erinin että Olivian osalta. Tosin ryömiminen taitaa välillä olla nopeampaa. Tuossa aamupäivällä vietettiinkin yhteistä konttaushetkeä ja konttailtiin tyttöjen kanssa pitkin huushollia. Naperot oli ihan innoissaan, kun pääsivät seikkailemaan ympäriinsä. 

Suurta riemua tuottaa myös tukea vasten seisomaan nouseminen, joka tuntuu etenkin Eriniltä sujuvan varsin helposti. Meitä vanhempia toki alkaa hirvittää tämä tyttöjen kehitys ja välillä tuleekin lämmöllä muisteltua sitä aikaa, kun ei liikuttu vielä minnekään. Ja tästähän tämä vauhti vaan kiihtyy!

 Olivia ja uusi taito

Erin on riemuissaan

Meillä on ruvettu nukkumaan parempia päiväunia; yhdet aamulla ja toiset iltapäivällä. Tämä auttaa kyllä kovasti, koska pienokaisilla on paljon vähemmän väsymyskiukuttelua ja jaksavat olla hyväntuulisia melkein koko päivän. Yöunet ovat olleet hyvät 3kk:n iästä lähtien. Edelleen mennään yhdellä yösyötöllä, välillä ilman. Yöunille ruvetaan klo 19-20 maissa, yösyöttö klo 4-5 maissa ja uuteen päivään herätään klo 7-8.

Tuon yösyötön lisäksi meillä syödään suunnilleen tähän malliin: klo 8/9 aamupalaksi korviketta, klo 10/11 lounaaksi lihasosetta,  klo 14 välipalaksi korviketta, klo 16/17 päivälliseksi lihasosetta ja iltapalaksi klo 19 puuroa hedelmä- tai marjasoseella. Onhan se välillä aikamoista syöttö- ja vaipanvaihtorumbaa tämä arki! :)

Isin kanssa on aina hauskaa!

Tuo vauvojen ja lasten pyyteetön ilo ja riemu on niin ihanaa. He ovat aidosti innoissaan asioista, eivätkä tarvitse murehtia sellaisista arkisista asioista, joita me aikuiset pyörittelemme päässämme päivät pitkät. Jotenkin tämä lasten kanssa kotona oleminen tuo minullekin sellaista lapsenomaista iloa, joka on valitettavasti vuosien varrella hautautunut erilaisten velvollisuuksien ja muiden stressinaiheiden alle. Elämän ei kuitenkaan pitäisi olla yhtä ja samaa puurtamista ja tulevaisuudesta murehtimista. Lapset pystyvät muistuttamaan siitä, missä elämässä pitäisi osata nauttia. Uteliaisuus, oppimisen ilo ja läheisen ihmisen seurasta ja läheisyydestä nauttiminen tuo iloa elämään. Pitäisi itsekin muistaa välillä edes hetkeksi laittaa arjen murheet sivuun ja elää hetkessä ja nauttia tästä ihanasta elämästä. 

Vauva-aika on tuonut meidän elämään positiivisen käänteen ja antanut mahdollisuuden nauttia erilaisesta elämäntyylistä, mihin on aiemmin totuttu. Ennen tässä opiskelijan ja vuorotyöläisen huushollissa elettiin hyvin epäsäännöllistä elämää.

7kk

Heissan!

Eipäs ole pitkilleen tullut kirjoiteltua tänne. Nuo tyttäret pitävät sen verran kiireisenä, kun saisi olla silmät selässä, kymmenen kättä ja vuorokaudessa 10 tuntia lisää, että kerkeäisi tehdä kaikkea, mitä haluaa. Sitä paitsi olen siirtynyt kyttäämään ja kommentoimaan Kaksoset & kolmoset-ryhmää facebookissa niin ei jää tilitettävää enää blogiin ;) Pitänee yrittää korjata asia ja yrittää saada Jannekin raapustamaan jotain tänne.

 Erin on päässyt niskan päälle

Katsokaapas tarkkaan yllä olevaa kuvaa! Niiiii-in. Ei tuommoisia söpöliinejä voi viedä päivähoitoon, jos vaan on mahdollisuus olla kotosalla heidän kanssa. Niinpä niin, peruin siis päätökseni ja päivähoitopaikkahakemuksemme. En vaan millään halua vielä luopua tästä vauva-arjesta. En halua menettää kaikkia niitä ilon ja onnen hetkiä, mitä näiden pirpanoiden kanssa voi viettää. Kun ei kerta ole pakko.

Tytöt täyttivät elokuun alussa 7kk ja kuten arvata saattaa, touhua ja uuden oppimista riittää joka päivään. Tytöt ovat varsinaisia ilopillereitä, joiden kikatteluun on mukava herätä aamuisin, vaikka muuten ei huvittaisikaan nousta vielä sängystä. He juttelevat ätä-tätä -tavuja, ja välillä vahingossa kuulee myös äi-ti -yhdistelmän. Molemmille puhkesi kaksi ensimmäistä hammasta ennen 7kk:n täyttymistä.

Olivia

Olivia keksi ensin konttausasennon ja omatakeisella tyylillään möngertelee eteenpäin. Edelleen Olivia on pikkusiskoaan jonkin verran painavampi, mutta ei tuo kokoero kovin häävi ole. Olivia on tytöistä se, joka enemmän kaipaa vanhempiensa huomiota ja haluaa syliin. Hän on myös herkempi vierastamaan ja parahtamaan itkuun, jos säikähtää jotakin, kuten kaatumistaan. Olivia on varsinainen voimapesä, joka jaksaa yrittää toistaa uusia juttuja vaikka kuinka kauan.

Erin

Erin on varsinainen seikkailija. Isot sohvatyynyt, jotka laitoimme rajaamaan leikkialuetta olohuoneeseen, eivät enää pidättele tätä neitiä. Johdot, kaukosäätimet, kamerat, tietokoneet ynnä muut tekniset vekottimet kiinnostavat neitiä erittäin paljon. Erin hallitsee paremmin oikeanlaisen konttaustekniikan, vaikka löysikin konttausasennon siskoaan myöhemmin. Hänen tuetta istuminen on myös ollut alusta asti vakaampaa, vaikka onkin siskoaan heiveröisempi rakenteeltaan. Erinin uusi suosikkipuuha on nousta seisomaan matalaa tukea vasten.

Vietimme tänään 2v-hääpäiväämme. Janne oli suunnitellut varsin mukavan ja rentouttavan päivän! Kävimme Huhmarissa polskimassa, söimme hyvin ja nautimme rauhallisesta päivästä. Tytöt ovat siis mummilassa yökylässä, joten olemme saaneet olla ihan kahdestaan.

Olen hyvin ylpeä, että olemme selvinneet vauva-arjessa ilman suuria kriisejä ja pysyneet yhdessä. Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, kun kerron, että tämä vauva-arki on ollut vaativinta aikaa parisuhteellemme. Väsyneenä ei vaan jaksa, mitään. Ensimmäiset kolme kuukautta meni kyllä ihan sumussa. Kolmen tunnin välein tyttöjen syötöt ympäri vuorokauden ja yhteen syöttökertaan saattoi mennä jopa tunti. Ei siinä pahemmin kerennyt panostaa parisuhteeseen, taikka mihinkään muuhunkaan. Nythän tämä on jo helpompaa, tytöt nukkuvat hyvät yöunet, touhuavat mielellään itsenäisestikin ja pitävät toisilleen seuraa, ettei aina tarvita äitiä viihdyttämään. Tosin nyt pitää vahtia, etteivät pääse telomaan itseään tai löydä jotakin ei niin suotavaa suuhun pantavaa lattialta :) 

Päivähoito, hui!

Olivia ja Erin täyttivät 5kk! Aika menee todella nopeasti, vastahan me tultiin laitokselta kotiin. Tapasimme kaveripariskunnan pikkuisen pojan ja meidän tyttöset tuntuivat todelta isoilta hänen rinnallaan, vaikka olivat molemmat reilusti tätä pojua pienempiä syntyessään. Vaikea enää edes kuvitella! 

Erin ja Olivia ovat jo isoja tyttöjä

Molemmat tytöt pyörähtelevät ahkerasti ja höpöttelevät juttujaan. Sylissä ollessa vääntäydytään istuma-asentoon, eikä malteta oikein olla paikoillaan. Todella kivaa on, kun äiti tai isi hyppyttää ilmaan. Kutittelu- ja piiloutumisleikit saavat molemmat nauramaan ääneen. Myös meidän kasvojen koskettelu on uusi hieno juttu, joka miellyttää kovasti.

 Erin ja isi

Olivia ja isi

Jannen töihinpaluu on ollut rankkaa sekä töissäkävijälle että minulle kotiinjääneelle. Tuntuu, ettei aika riitä mihinkään ja ettei millään saa tarpeeksi huomioitua tyttöjä yksilöllisesti, vaikka siihen yritänkin kovasti panostaa. Haluan, että molemmat tuntevat olevansa tärkeitä yksilöinä, eikä vaan kaksosina. Jannelle taitaa olla aika rankkaa se, että tytöille on paljon vähemmän aikaa työn ohessa. Juhannuksena me perheen naispuoliset lähdemme kesäreissuun sukuloimaan Savonmaalle ja isä jää töihin. Ikävä varmaan tulee puolin ja toisin, mutta tytöistä erossa oleminen on varmasti Jannelle aika kamalaa. 

 Pikkusisko 

Kotiäitiys ei sitten kuitenkaan ennakkosuunnitelmista huolimatta tule kestämään enää kovin kauaa. Lokakuun alussa palaan sorvin ääreen yliopistolle ja valitettavasti joudumme laittamaan lapset jo 9 kuukauden iässä päivähoitoon. Tosin vielä on harkinnassa, että voisiko Janne mahdollisesti pitää isäkuukauden ennen päivähoidon aloittamista. En pelkää sinänsä, että päivähoito olisi jotenkin huono asia tytöille. Olen itsekin ollut samoja ikiä päivähoidon aloittaessani, enkä koe, että siitä olisi ollut jollain tavalla haittaa minulle. Mutta silti ajatus siitä, että pienokaiset joutuvat viettämään päivänsä muualla kuin kotona ja ettei meillä enää ole niin paljoa aikaa yhdessä, hirvittää.

Päivähoidon aloittamisikä tuntuu olevan joillekin varsin "kuuma peruna", sillä jotkut tuntuvat tuomitsevan ne vanhemmat, jotka joutuvat viemään lapset jo varhain päivähoitoon. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa valita, kun jollainhan ne lapset on elätettävä ja tulevaisuuttakin on ajateltava. Meillä olisi kyllä jonkinlainen mahdollisuus siihen, että jatkaisin vielä kotona oloa, mutta toisaalta, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta ja eteen tulee ainutlaatuisia mahdollisuuksia, ne on käytettävä. Suomalainen päivähoito on erittäin hyvälaatuista ja luotettavaa, enkä koe tekeväni mitään väärää valitessani työelämän jo tässä vaiheessa. 

Isosisko

Välillä tuntuu, että vanhemmuus ja etenkin äitiys on sellainen asia, jonka perusteella toisia ihmisiä saa moittia ja tuomita todella rankallakin kädellä. Helppo se on huudella, kun ei tiedetä kaikki taustoja. Sitä paitsi kyseessä on henkilökohtaiset, perheen sisäiset asiat, jotka eivät sen kummemmin kuulu kenellekään muulle. Mystinen äitiys, jonkinlainen ihannekuva siitä, millainen äidin pitäisi olla, on täysin turha. Jokaisen tulisi toimia omalla tavallaan ja arvioida omaa onnistumistaan havainnoimalla omien lastensa hyvinvointia sen sijaan, että edes kuuntelisi ulkopuolisten antamaa kritiikkiä ja ohjeistuksia, jotka eivät välttämättä sovellu lainkaan omaan perheeseen.

Itsekin myönnän kärsiväni jonkinlaisesta huonon äidin oireyhtymästä, tai harhaluulosta. Joka puolelta toitotetaan erilaisia ohjeita ja vaatimuksia, jotka eivät todellakaan sovellu meidän kaksosarkeen. Ja minä idiootti poden huonoa omatuntoa siitä, kun yritän vastata jonkun utopistiseen yleiseen käsitykseen hyvästä äitiydestä. Tälläistä yleistä määritystä hyvyydestä tuskin voidaan tehdä ja jos joku niin tekisi, se ei todellakaan pätisi yleismaailmallisesti. Pitäisi osata antaa itselleen kunniaa siitä, että on onnistunut pitämään lapsensa hyvinvoivina ja itsensä suht tervejärkisenä tässä hullunmyllyssä. Ja unohtaa yleiset opit vauvanhoidosta ja jättää arvostelut omaan arvoonsa.

 Erinin päikkärit Kalevi-kirahvin kanssa

Olivian unikaverina Saku-sammakko