Flunssaa ja muuttopuuhia

Tässä onkin nyt useampi viikko vierähtänyt niin, ettei ole tullut tänne kirjoitettua kuulumisiaan. Olen ollut kolmisen viikkoa flunssassa, nyt alkaa jo vähitellen helpottaa. Olen ollut aika huolissani, että miten tämä sairastelu vaikuttaa vauvoihin, mutta kyllähän nuo tuntuvat tuolla masussa mellastavan entistä tuntuvammin. Raju yskä on ollut se suurin huolenaihe, kun tuntuu, että koko keholle ottaa voimille yskiminen. Olen muutenkin koko ajan huolissani pienokaisista niin ei kyllä ainakaan helpota stressaamista tämä köhiminen.

15.9 kävimme rakenneultrassa, jossa todettiin, että molemmat ovat kehittyneet normaalisti ja kokoeroa ei juurikaan ole. Molemmat painoivat tuolloin reilu 300 grammaa. Jännä oli nähdä todella tarkasti pienokaisten luustoa yms. Olen ihan mielissäni, että kaksoisraskauden vuoksi nuissa ultrissa saa ravata aika tiheästi. Seuraava kerta on 13.10 ja kun mennään yli 30. raskausviikon ultria on kahden viikon välein. Ultralääkäri oli sama kuin viimeksi ja hänestähän meille jäi todella huono kokemus. Tällä kertaa hän kuitenkin oli omassa mittakaavassaan huomattavasti mukavampi ja inhimillisempi. Taitaa vaan olla sellainen perustyly ihmistyyppi kyseessä.

Huomenna on edessä kauan odotettu muuttopäivä, josta olen myös saanut kehitettyä kunnon stressiaiheen. En kyllä sinänsä ymmärrä miksi, kun en kuitenkaan itse pysty osallistumaan kantopuuhiin. Jos Janne saisi päättää, makoilisin koko päivän, mutta kyllähän minä nyt edes jotain voin tehdä. Tämä nykyinen asumus on näyttänyt jo jonkin aikaa lähinnä varastolta, kun joka paikka on täynnä pahvilaatikoita ja muita nyssäköitä. Pahalta tuntuu, kun Janne joutuu kantamaan kaiken vastuun ja tekemään raskaimmat työt. Vaikka taidankin olla perusluonteeltani laiska niin en haluaisi, että muut joutuvat tekemään minunkin työt omiensa lisäksi. Ymmärrän kyllä, että tämä on nyt poikkeuksellinen tilanne ja pitäisi malttaa vaan olla, mutta kyllä se ottaa itsetunnolle olla koko ajan passattavana. Tosin, että tämä maha alkaa tuntua jo niin raskaalta, ettei tässä hirveästi jaksakaan tehdä suuria fyysisiä ponnistuksia.

Jospa tämä elämä tasaantuisi tästä, kunhan muutto on ohi. Olen suunnitellut keskittyväni lokakuun ajaksi graduun ja saavani sen palautuskuntoon marraskuun alkuun mennessä. Suunnitelma on aika realistinen, enkä (ihme kyllä) pahemmin stressaa (ainakaan vielä) työn valmistumisesta. Lääkäri oli sitä mieltä, että huolimatta opiskelujeni fyysisestä keveydestä, on parempi jäädä sairaslomalle marraskuussa.

raskausviikko 19, melkein puoliväli

On ollut tässä nyt noin viikon ajan jotenkin outo olo. Kipuilua ja väsymystä. Tuntuu, että maha kasvaa valtavaa vauhtia, mutta silti en oikein vieläkään täysin ole sisäistänyt olevani raskaana. Paino tosin ei nouse, se on edelleen vähemmän kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Ilmeisesti tämä raskaus toimii mulle laihduttavasti ;) Tosin, että kyllä niitä kiloja vielä kerkeää tulla. Ja PALJON. Hirvittää ajatus siitä, miten iso minusta oikeasti tulee, kun oli tuota lähtöpainoakin ihan riittävästi. 

Alkaa jännittää ensi viikon rakenneultra. Jossakin tuolla syvällä tikittää ajatus siitä, että entä jos kaikki ei olekaan hyvin. Vaikka kaksosraskaus aluksi säikäyttikin ja ensimmäiseksi raskaudeksi olisin toivonut ihan normiraskautta, silti tuntuu hirveältä ajatus menettää toinen näistä masuasukeista. Luen ehkä liikaa keskustelupalstoja, kun saan itteni peloteltua keskenmenoilla, sikiövaurioilla, ennenaikaisilla synnytyksillä jne. Mutta toisaalta tuntuu, että on niin yksin kaiken tämän keskellä. En ymmärrä raskaus- ja vanhemmuusintoiluista mitään, kun en aiemmin edes haaveillut lapsista. Tuntuu, että en oikein tiedä mistään mitään. 

Gradua olen saanut työstettyä jo pikkuisen eteenpäin ja näyttää siltä, että enköhän minä sen valmiiksi saa parissa kuukaudessa. Muilta osin olen kyllä haudannut haaveet maisterin papereiden saamisesta tänä vuonna. Kandin tutkinnon voisi ottaa kuitenkin ulos, että tuntisi edistyneensä näissä opinnoissa. Tuntuu vaan, että ei ole voimia tiukkaan opiskelutahtiin. Toisaalta tuntee itsensä laiskaksi, kun ei saa itseään pakotettua loppusuoran puristukseen.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa mammajumpassa ähkimässä. Jumppa oli mukavan leppoisa, mutta jälkeenpäin mulle tuli paha olo. En tiedä sitten, mistä lie johtunut.